Portaikko
Auringosta alkuräjähdykseen
Tähtitornin portaikon avaruusmaalaus on näkemisen arvoinen! Matka maan pinnalta yhdistyksen tiloihin kulkee Auringosta planeettojen ohi tähtienväliseen avaruuteen, läpi tähtien elinkaaren, paikallisen galaksiryhmän ja Hubblen syvän avaruuden sekä maailmankaikkeuden suuren rakenteen kautta aina alkuräjähdykseen saakka. Maalauksen ovat suunnitelleet ja toteuttaneet yhdistyksen jäsenet pääosin vuosina 2004-2007, joskin maalausta on täydennetty vuosien mittaan ja viimeisin iso kohde on maalattu kesällä 2024.
Matka läpi aurinkokunnan
Ensimmäiset kaksi kerrosta kuljetaan aurinkokunnassa, ja seinillä ovat Auringon jälkeen kahdeksan klassista planeettaa, valikoituja kuita, asteroidivyöhyke, hypoteettinen planeetta 9, kaikki 5 kääpiöplaneettaa sekä Öpikin-Oortin pilvi. Aurinkokunnan kohteet on maalattu oikeassa kokosuhteessa toisiinsa nähden.
Voyager-luotain
Yksi tähtitornin seinämaalauksen ylpeyksistä on Voyager-luotain aurinkokunnan reunamilla; sen kultaisen levyn kansimerkinnät on maalannut niiden suunnittelija Jon Lomberg, joka vieraili tähtitornilla vuonna 2015!
Tähtien synty
Seuraavalla seinällä on kohteita, jotka kuvaavat tähtien syntyä: kylmä kaasu- ja pölypilvi (Hevosenpääsumu), tähtien syntyalue (Orionin suuri kaasusumu) ja avoin tähtijoukko (Joulukuusiklusteri).
Tähtien kuolema
Tähtien kuoleman seinällä on eri kokoisten tähtien jäänteitä - planetaarinen sumu, supernovajäänne ja musta aukko.
Linnunradan laidalla
Seuraavaksi poistumme omasta galaksistamme; sen reunamilla on pallomaisia tähtijoukkoja.
Paikallinen ryhmä
Paikallisen ryhmän seinää hallitsee suuri Andromedan galaksi. Seinälle on maalattu myös Kolmion galaksi, Magellanin pilvet sekä joukko muita kääpiögalakseja.
Lisää galakseja
Etenemme kohti Virgon klusteria, ja ohitamme useita Messierin luettelon galakseja.
Virgon klusteri
Virgon klusterista eteenpäin tornin maalauksen yläosissa esitellään maailmankaikkeuden suurimpia rakenteita.
Hubble Deep Field
Hubble-avaruuskaukoputken paljastama galaksien paljous täyttää toiseksi viimeisen seinän.
Suuri rakenne
Galaksiklustereiden muodostama kuplamuovimainen rakenne täyttää viimeisen seinän ennen ensimmäisiä tähtiä ja rekombinaation jälkeistä pimeyttä. Maalaus päättyy alkuräjähdykseen ja inflaatioon.
Kosminen taustasäteily
Taitelijoiden nimet on kätketty kosmiseen taustasäteilyyn.
88 tähdistöä ja porrasta
Taivaalla on 88 virallista tähdistöä, ja kosmisen sattuman ansiosta yläkertaan on 88 porrasaskelmaa. Joka portaalla on siis esitelty yksi tähdistö!
Ala-aula
Alakerran aulatilassa on maanpinnalla olevia teleskooppeja sekä haloilmiöitä.
Hissimatka kiertoradalle
Hissikuilun seinään on maalattu kohteita matkalla Maan pinnalta kiertoradalla olevalle avaruusasemalle.