Tähtitaivas 2024

Aurinkokunta

Aurinko

Auringon aktiivisuus on kasvanut perinteisiä ennusteita nopeammin. Vuonna 2024 tultaneenkin näkemään Auringossa enemmän flarepurkauksia ja CME-pilvien syntymisiä kuin moneen vuoteen tätä ennen. Valitettavasti niiden ennustaminen ei ole mahdollista, joten Auringon aktiivisuuden seuraamista on tehtävä päivittäin pysyäkseen selvillä tilanteesta. Aktiivisuusmaksimi arvioidaan saavutettavan vuoden (2024) ensimmäisellä puoliskolla. Tämä on aikaisemmin kuin mitä vanhemmissa ennusteissa on esitetty.

Auringonpilkkujen määrän vaihtelu ei ole kosmeettinen ilmiö Auringon pinnalla, vaan paljon syvemmin Auringon toimintaan vaikuttava aktiivisuuden jaksollisuus. Aktiivisuusvaihtelu vaikuttaa aurinkotuuleen, joka on minimikausina hiukkasmäärältään selvästi vähäisempää kuin aktiivisina kausina. Aktiivisina kausina Auringossa tapahtuu runsaasti flarepurkauksia ja koronamassapurkauksia. 

Purkausten seurauksena maapallon magneettikenttään päätyy runsaasti varautuneita hiukkasia ja se vaikuttaa lähiavaruuden avaruussäähän ja kehittää maapallon magneettikenttään häiriöitä ja myrskyjä, synnyttää revontulia ja häiritsee ja vahingoittaa kiertoradalla olevia satelliitteja. Magneettiset myrskyt aiheuttavat sähkövirtoja maaperässä, kaasu- ja öljyputkistoissa ja häiritsevät sähköverkkojen toimintaa. Näistä voi seurata korroosiota putkistoissa ja jopa sähköverkkojen kaatumisia, jolloin laajat alueet voivat jäädä sähköttä tuntikausiksi. Hieman pienempänä haitta voidaan pitää etenkin napojen läheisyydessä esiintyviä VHF-radioyhteyksien häiriöitä ja jopa yhteyskatkoksia.

Näiden näkyvien ilmiöiden lisäksi Auringon aktiivisuuskausien myötä myös Auringon säteilemän ultraviolettisäteilyn määrä vaihtelee hyvin huomattavasti. Vaihtelun suuruus voi olla useita kymmeniä prosentteja, toisin kuin Auringon kokonaissäteilyn määrä, jonka vaihtelu on noin 2 promillea. Uv-säteilyn voimakas vaihtelu vaikuttaa suoraan myös maapallon ilmakehään, sillä suurin osa maapallon vastaanottamasta uv-säteilystä imeytyy ilmakehän otsoniin. Otsonin vastaanottama säteily nostaa yläilmakehän lämpötilaa ja siten vaikuttaa myös ilmakehän kiertoliikkeeseen. Valitettavasti tämä osa-alue ilmakehätutkimuksessa on huonosti tunnettu.

Kasvavan aktiivisuuden myötä Auringon magneettikentällä on paremmat mahdollisuudet torjua galaktista hiukkassäteilyä, joka tunnetaan kosmisena säteilynä. Kosminen hiukkassäteily tunkeutuu ilmakehään, jossa kosmista alkuperää olevat energiset hiukkaset aiheuttavat kevyempien alkeishiukkasten vyöryn. Vain pieni osa tästä vyörystä pääsee maanpinnalle asti, joten olemme turvassa kosmisen säteilyn vaikutuksilta. Vain korkealla lentävien lentokoneiden miehistö saa kohonneita säteilyannoksia työtään tehdessään. Myös matkustajat tietysti saavat oman annoksensa, mutta he lentävät suhteellisen harvoin lentohenkilökuntaan verrattuna.

Venus

Venuksen havaitseminen etenkin iltataivaalta on helppoa. Se on yleensä niin kirkas, että planeetta ei jää huomaamatta silloin kun se on ilta- tai aamuhämärissä lähellä horisonttia. Tänä vuonna tammikuun alussa Venus on näkyvissä aamutaivaallanoin 3,5 h ennen auringonnousua. Kuukauden edetessä Venus nousee myöhemmin, joten sen havaitseminen vaikeutuu ja helmikuun alkupuolella sen löytäminen vaalenevalta aamutaivaalta voi olla hieman haasteellista.

Helmikuun alkupuolelta eteenpäin Venus on horisontin yläpuolella lähinnä päiväaikaan. Tämä tilanne on vallitseva aina kesäkuun loppuun asti. Heinäkuussa Venus alkaa näkyä iltataivaalla, joskin vielä hyvin matalalla. Vasta marraskuussa planeetan näkyvyys on parempi ja se laskee horisonttiin noin tunti auringonlaskun jälkeen. Joulukuussa havaintoaikaa on parituntia auringonlaskun jälkeen ja joulukuun puolivälistä kuukauden loppuun peräti neljä tuntia.

Venus on tiheän ja hyvin vaalean pilvipeitteen peitossa, joten mitään yksityiskohtia siitä ei voi nähdä. Venuksella ja Merkuriuksella on samanlaiset vaiheet kuin Kuulla, joten suurimpien elongaatioiden aikaan ne ovat nähtävissä puolikkaina Auringonpuoleisen osan ollessa valaistuneena.

Venuksen pilvipeitteen yksityiskohtia voi valokuvatessa saada esille käyttämällä violettia (#47) tai sinistä (#38A) suodatinta. Molempien suodattimien ominaisuutena on, että ne ovat hyvin tummia ja vaaditaan ainakin keskikokoinen harrastajakaukoputki niitä käytettäessä. Kalliimpi vaihtoehto on käyttää UV Venus -suodinta, joka on suunniteltu nimenomaan Venuksen pilvipeitteen yksityiskohtien kuvaamiseen.

Tapahtumia

7.4. Venus peittyy Kuun taakse, ei näkyvissä Suomessa

4.6. Venuksen yläkonjunktio, Venus on Auringon takana ja ei näy.

Mars

Mars on tänä vuonna hyvin näkyvissä heinäkuusta vuoden loppuun. Planeetan näkyvyys paranee syksyn kuluessa.

Marsilla ei ole oppositiota tänä vuonna. Edellinen oppositio oli 8.12.2022, ja seuraava on 16.1.2025.

Marsin havainnot kannattaa keskittää vuoden toiselle puoliskolle, jolloin käyttämällä kaukoputkessa >100× suurennusta, voi planeetan pinnalta havaita joitakin yksityiskohtia. Mars on aina hyvin pieni mutta sen näennäinen koko kasvaa vuoden loppua kohti mentäessä.

Valokuvatessa planeetta joudutaan käyttämään pitkäpolttovälistä kaukoputkea. Parhaimman tuloksen saa aikaiseksi käyttävällä tavallista värikameraa yhdessä monokromaattisen kameran, joka on varustettu IR pass -suodattimella. Yhdistämällä kuvat saa paljon yksityiskohtia sisältäviä värikuvia. Menetelmä vaatii kuvaajalta kokemusta, joten aivan aloittelevan tähtikuvaajan ei ehkä tuota kannata yrittää.

Tapahtumia

14.8. kello 18.22 Jupiter ja Mars ovat lähekkäin, kulmaetäisyys 0,3°, korkeus 1° suunnassa NW

Jupiter

Jupiter näkyy alkuvuodesta hyvin. Se nousee horisontista iltapäivällä ja näkyy lähes koko yön. Horisontin alapuolelle se painuu vasta aamuyön tunteina. Laskuaika kuitenkin siirtyy lähemmäksi puolta yötä talven edistyessä. Huhtikuun alkupuolella se laskee horisonttiin heti pimeän alkupuolella. Toukokuussa planeetta on hetken aikaa näkyvissä (ja hyvin matalalla) iltahämärän aikaan.

Elokuussa planeetta alkaa näkyä aamuhämärässä ja syyskuussa se on näkyvissä jo yön pimeydessä. Jupiter on näkyvissä koko loppuvuoden hyvin yötaivaalla. Jupiterin oppositio on 7. joulukuuta, jolloin sen kirkkaus on –2,7m ja näennäinen koko 48,2 kaarisekuntia.

Kaukoputkella Jupiterista erottuu tummana ekvaattorivyöt ja ainakin neljä suurinta kuuta, jotka kiertävät planeettaa sen ekvaattoritasossa. Kuiden asemat muuttuvat jopa yhden illan aikana, joten niiden sijainnit on syytä selvittää planetaario-ohjelmista tai kirjallisista lähteistä. Tunnettuja kuita Jupiterilla on 95 (vuonna 2023).

Jupiterin eteläisessä ekvaattorivyössä on aika ajoin nähtävissä Suuri punainen pilkku. Jupiter pyörii itsensä ympäri vain noin 10 tunnissa, joten punainen pilkkuvoi tulla esiin tai kadota havaintosession aikana. Punainen pilkku on ollut pienenemässä viimevuosina. Myös sen väri voi vaihdella tummasta punaisesta lähes vaalea punaiseksi tai jopa lähes vaalean harmaaksi. Värivaihtelu selittyy pilkun yläpuolella ajoittain kehittyvistä yläpilvistä.

Tapahtumia

18.1. kello 21.05 Jupiterin ja Kuun toposentrinen konjunktio, kulmaetäisyys 1,9° S, näkyvissä suunnassa SW

14.8. kello 18.22 Jupiter ja Mars ovat lähekkäin, kulmaetäisyys 0,3°, korkeus 1° suunnassa NW

24.9. kello 01.39 Jupiterin ja Kuun toposentrinen konjunktio, kulmaetäisyys 5,0° S suunnassa E

14.12. kello 20.43 Jupiterin ja Kuun toposentrinen konjunktio, kulmaetäisyys 4,7° S suunnassa ESE.

Saturnus

Saturnus näkyy tammikuun alkupuolella iltataivaalla mutta planetta laskee horisonttiin aina vain aikaisemmin. Helmikuun alkupuolella se on enää hetken aikaa näkyvissä iltahämärissä.

Heinäkuussa Saturnus alkaa näkyä aamuhämärän aikaan noin tunti ennen auringonnousua. Tällöin sen näkyminen on vielä vaikeaa, joten elokuu voi olla parempi havaintojen kannalta. Silloin se on näkyvissä koko hämärän yön. Syyskuussa Saturnus on horisontin yläpuolella iltahämärästä aamuhämärään ja hyvin nähtävissä. Lokakuussa se näkyy erinomaisesti vaikakin aamupuolella yötä se painuu vielä pimeän aikana horisonttiin. Marraskuussa ja joulukuussa planeetan laskuaika siirtyy sitä lähemmäksi puolta yötä mitä lähempänä vuodenvaihde on.

Saturnuksen oppositio on syyskuun 8. päivänä kello 7.22, jolloin sen kirkkaus on 0,4 ja näennäinen halkaisija 18,9 kaarisekuntia. Mainittuun kellonaikaan Saturnus on jo ehtinyt laskea horisonttiin, joten planeetta on havaittava aikaisemmin yöllä iltayöstä alkaen.

Saturnus näkyy helposti pienellä kiikarilla, sillä renkaat ovat halkaisijaltaan suunnilleen kaksinkertaiset itse planeettaan verrattuna. Etelämeridiaanin ylityksen aikaan se on noin 17 asteen korkeudella ja hyvin näkyvissä. Korkeus on sen verran suuri, että hyvällä kelillä se on jo valokuvattavissa ja kaukoputkella katsottuna se näyttää loistavalta kohteelta. 

Saturnuksen renkaat näemme niiden pohjoispuolelta ja ne ovat suhteellisen avoimet. Tilanne kuitenkin muuttuu siten, että vuosi vuodelta näemme renkaat aina vain pienemmässä kulmassa, kunnes maaliskuun 20. – 25. päivinä vuonna 2025 katsomme niitä aivan säteen suunnassa. Tällöin renkaat näyttävät katoavan, sillä niiden paksuus on vain kymmenkunta metriä. Tämän jälkeen näemme renkaat eteläpuolelta. Erityisen mielenkiintoinen tilanne syntyy vielä saman vuoden marraskuussa, jolloin renkaat näyttävät kapenevan päivä päivältä. Näyttää siltä, että renkaat katoaisivat uudelleen. Tällä kertaa niin ei kuitenkaan käy, sillä kapeneminen pysähtyy ja kääntyy levenemiseksi juuri ennen kuin näemme renkaat aivan sivulta.

Renkaiden oudon tuntuinen käyttäytyminen saa selityksensä niiden kaltevuuskulmasta maapallon radan suuntaan nähden. Jokaisella kierroksen Auringon ympäri, Saturnus joutuu kahdesti sellaiseen asentoon, jolloin näemme renkaat täysin sivulta. Kaiken lisäksi renkaiden avautumiskulma painuu nollaan sarjoittain, jossa yksi sarja on 3 kertainen (joskus kaksinkertainen) ja kerran tapahtuva. Vuonna 2025 tapahtuva renkaiden näkyminen sivulta on siis vain kerran tapahtuva. Seuraavan kerran kolmen sarja alkaa 14. lokakuuta 2038, jatkuu 31.3.2039 ja päättyy heinäkuun 8. päivänä vuonna 2039. Sen jälkeen 30 vuoden kuluttua on vuorossa kaksinkertainen renkaiden katoaminen.

Saturnuksella on 146 tunnettua kuuta. Näiden lisäksi sillä on satoja muita satelliitteja, joiden ratoja ei tarkasti tunnetta, tai ne ovat osa rengasjärjestelmää. Tässä joukossa on varmasti useita sellaisia satelliitteja, jotka määritellään tulevaisuudessa kuiksi, kunhan niiden radat ja ominaisuudet saadaan havaintojen myötä tarkemmiksi..

Saturnuksen suurimman kuun, Titanin, näkeminen kaukoputkella on täysin mahdollista. Sen kirkkaus on 8,7m, joten sen näkemiseen ei tarvita edes kovin isoa kaukoputkea. Tavallisesti kuitenkin Saturnus ja sen renkaat vievät havaitsijan huomion, joten pieni piste (Ø = 0,8”) suhteellisen etäällä Saturnuksesta ei juurikaan kiinnitä huomiota, ellei sitä erityisesti etsi.

Tapahtumia

24.7. kello 23.31 Saturnus ja Kuu ovat lähekkäin, kulmaetäisyys on 0,7°, korkeus 0° suunnassa ESE

21.8. kello 7.00 Kuu peittää Saturnuksen, korkeus 5° suunnassa WSW

19.10. iltana muutaman tunnin ajan Titan näkyy hyvin lähellä Saturnusta, sen alapuolella. Tällöin on hyvä tilaisuus nähdä tämä erikoinen kuu.

Uranus

Uranus on näkyvissä alkuvuodesta iltahämärästä aamuyön tunneille asti. Sen laskuaika siirtyy kuitenkin kevättalven kuluessa aikaisemmaksi ja maaliskuun 22. päivänä se tapahtuu vuorokauden vaihtuessa. Huhtikuusta eteenpäin Uranus horisontin yläpuolella vain iltahämärässä ja siten erittäin vaikeasti nähtävissä. Toukokuun alussa se on horisontin yläpuolella vain lyhyen aikaa ja lopulta katoaa näkyvistä kokonaan.

Elokuun aikana se ilmaantuu näkyville  ollen lyhyen yön horisontin yläpuolella. Syyskuusta eteenpäin se näkyy hyvin ainakin yön pimeimpinä tunteina.

Uranus näkyy parhaimmillaankin pienenä sinivihreänä levynä jopa tavallisilla kiikareilla. Suurempi kaukoputki ei tuo mitään enempää näkyville, sillä planeetan pilvipeite on lähes piirteetön. 

Planeetan kirkkaus on vain 5,6m, joten kiikari tai kaukoputki on syytä varata havaintovälineeksi, vaikka pimeältä taivaalta sen voi nähdäkin paljain silmin. Planeetan näennäinen koko on noin 3,6 kaarisekuntia.

Uranuksella on 27 kuuta, joista suurin on Titania. Titanian näkemiseen visuaalisesti vaaditaan suurehko kaukoputki, sillä sen kirkkaus on noin 13,8. Valokuvaamalla Titanian havaitseminen on selvästi helpompaa. 

Tapahtumia

19.1. kello 20.12 Uranuksen ja Kuun toposentrinen konjunktio, kulmaetäisyys 2,1°, korkeus 46° suunnassa SSW

26.8. kello 1.16 Uranuksen ja Kuun toposentrinen konjunktio, kulmaetäisyys 3,3° S, korkeus 20° suunnassa ENE

16.11. kello 1.32 Uranuksen ja Kuun toposentrinen konjunktio, kulmaetäisyys 3,5° S, korkeus 45° suunnassa SW.

17.11. kello 4.31 Uranuksen oppositio. Uranus on Härän tähdistössä, kirkkaus 5,6m.

Ilmakehän ilmiöt

Revontulet

Vuoden 2024 aikana revontulien määrä ja voimakkuus lisääntyy. Ennusteiden mukaan auringonpilkkujakson maksimi saavutettaisiin vuoden 2024 aikana. Revontulet aiheutuvat usein koronamassapurkauksen synnyttämän pilven törmäämisestä maapallon magneettikenttään.  Näitä koronamassapurkauksia tapahtuu runsaasti Auringon aktiivisuuden ollessa huipussaan, joten jokainen selkeä yö on mahdollinen revontuliyö Tampereen leveydelläkin. Tampereen Ursa julkaisee revontuliennusteita Revontulet-blogissa.

Meteoriparvet

Vuosittain nähdään lukuisia meteoriparvia, jotka tuottavat taustakohinaa runsaammin valoilmiöitä, joita kutsutaan meteoreiksi. Meteorit aiheutuvat maapallon ilmakehään avaruudesta syöksyvistä pienistä kiven ja jään kappaleista, jotka ovat irronneet komeetoista niiden kulkiessa Aurinkokunnan sisäosien kautta. Suurin osa tästä materiaalista on hyvin pieniä kappaleita, joita yleensä verrataan riisinjyvään, mutta joukossa voi olla hieman isompiakin kappaleita. Meteoriparviin ei kuitenkaan yleensä sisälly niin suuria kappaleita, että ne voisivat aiheuttaa ns. tulipallon tai kirkkaan bolidin.

Alla on lueteltu muutamia, runsaimmin meteoreja tuottavia meteorisateita. ZHR on ns. tuntiluku ja se kuvaa meteorisateen runsautta, mitä suurempi luku sitä enemmän meteoreja maksimin aikaan voi nähdä. Luku ei kuitenkaan kerro sitä meteorien määrää mitä yksittäinen havaitsija voi nähdä, sillä ZHR on puhtaasti laskennallinen arvo. Parvien runsaus vaihtelee vuosittain, joten meteorien määrän ennakoiminen on vaikeaa. Esimerkiksi Leonidien tavanomainen ZHR-luku on noin 20, mutta joinakin vuosina se voi kohota hyvinkin suureksi. Aktiivisuus kertoo, milloin parveen kuuluvia meteoreja on mahdollista havaita.

kvandrantidit 28.12. – 12.1., maksimi 4.1. , ZHR 110. Parvi on hyvin runsas ja siihen kuuluvat meteorit ovat suhteellisen nopeita.

perseidit 17.7. – 24.8., maksimi 12.8., ZHR 100. Parvi on runsas mutta elokuun lyhyt yö rajoittaa parveen kuuluvien meteorien näkyvyyttä.

orionidit 2.10. – 7.11., maksimi 21.10., ZHR 23

leonidit 14.11. – 21.11., maksimi 17.11., ZHR >20. Parvi saattaa olla noin 33 vuoden välein hyvin runsas.

geminidit 7.12. – 17.12., maksimi 14.12., ZHR 120.

Satunnaiset meteorit ja tulipallot

Melkein jokaisena selkeänä yönä voi nähdä yhden tai useamman meteorin. Tavallisesti niiden kesto on noin yhdestä kahteen sekuntia, jonka jälkeen ne katoavat. Nämä meteorit aiheutuvat maapallon ilmakehään avaruudesta tulevista kappaleista, jotka ovat suunnilleen samankokoisia kuin mitä ovat meteoriparveen komeetoista irronneita pöly ja hieno sora. Joskus kuitenkin nämä kappaleet voivat olla isompia ja niiden aiheuttamat meteorit ovat kirkkaampia ja pitempikestoisia.

Kaikkein kirkkaimpia meteoreja kutsutaan tulipalloiksi, sillä niiden kirkkain vaihe, bolidi, on todella kirkas. Näiden meteorien kirkkaus ylittää Venuksen kirkkauden, siis on enemmän kuin –4m, kesto voi olla muutamasta sekunnista jopa puoleen minuuttiin. 

Kaikkein suurimmista tulipalloista putoaa kappaleita maanpinnalle. Jos tuleva kappale säilyy ehyenä ilmakehässä hyvin matalalle, niin sen aiheuttama jyrinä on mahdollista kuulla. Näin tapahtuu tosi harvoin, mutta kirkkaan bolidin jälkeen kannattaa kiinnittää huomiota muutaman minuutin kuluttua mahdollisesti kuuluvaan jyrinään.

Ursan tulipallotyöryhmä jäljittää havaintojen perusteella ilmakehään saapuneen kappaleen ratoja ja pyrkii laskemaan mahdollisen putoamispaikan. Usein tämä onkin onnistunut ja lasketulta putoamispaikalta on löydetty joitakin avaruudesta tulleita kappaleita, meteoriitteja.

Hohtavat yöpilvet

Hohtavat yöpilvet ovat kesäinen ilmiö ja Tampereella niiden näkymisen mahdollisuus on noin heinäkuun 15. päivän jälkeen noin kuukausi eteenpäin. Pilvet näkyvät suhteellisen matalalla pohjoistaivaalla valkoisina tai sinertävinä ja niillä on kuitumainen rakenne. Paras kellonaika niiden näkemiseen on yön pimeimpinä hetkinä, vaikkakin ensimmäiset pilvet voivat ilmaantua näkyville noin tunti auringonlaskun jälkeen.

Hohtavat yöpilvet ovat jääkidepilviä noin 80 – 90 km korkeudella. Pilvet näkyvät, kun Aurinko valaisee niitä. Pilvet liikkuvat hitaasti idästä länteen. Jotta pilvet näkyisivät, Auringon täytyy olla vähintään 6 astetta horisontin alapuolella. Yöpilviä voi nähdä Tampereen eteläpuolella koko kesän ajan, sillä kausi alkaa yleensä toukokuussa ja päättyy elokuun loppupuolella. Oulun pohjoispuolella yöpilviä ei yleensä nähdä.

Hohtavien yöpilvien määrä ja voimakkuus vaihtelee vuosittain. Esimerkiksi vuoden 2020 lopulla (kevät) Etelämantereen yläpuolella näkyneiden yöpilvien määrä suorastaan romahti aikaisempiin vuosiin verrattuna. 

Helmiäispilvet

Talvikausina, etenkin tammi–helmikuussa, joskus myös maaliskuussa voidaan nähdä helmiäispilviksi (PSC, Polar Stratospheric Clouds) kutsuttuja pilviä. Nimi kertoo pilvien hohtavan jossain määrin pastelliväreissä, muistuttaen värisävyiltään simpukoiden helmiäistä. Pilvet ovat noin 15 – 30 km korkeudella ja näkyvät Auringon valaistessa niitä auringonlaskun jälkeen. 

Pilvien jääkiteet, jotka ovat hyvin pieniä (Ø < 10 µm), toimivat prisman tavoin erotellen valkoisen valon värit näkyviin. Pastellisävyisten pilvien jääkiteet muodostuvat vesijäästä. Starosfäärissä on lisäksi rikkihaposta ja typpihaposta sekä klooriyhdisteistä muodostuneita pilviä (bad PSC), jotka näkyvä yleensä keltaisena utuna. Pilvissä olevat klooriyhdisteet aiheuttavat otsonikatoa. 

Pilvet yleistyvät pohjoiseen mentäessä ja esimerkiksi Etelä-Suomessa ne ovat harvinaisia. Erityisesti pohjoisessa läheisten Skandien vuoristo synnyttää sopivissa sääolosuhteissa voimakkaita ilmavirtauksia, jotka ulottuvat stratosfääriin asti. Tällöin riittävästi kosteutta siirtyy oikealle korkeudelle ja helmiäispilvien muodostuminen on mahdollista.

Lentokoneiden tiivistymisvanat

Riippumatta vuodenajasta Tampereella voidaan nähdä lentokoneiden tiivistymisvanoja. Yleensä auringonlaskun jälkeen Aurinko vielä valaisee itse lentokoneen ja sen aikaansaaman tiivistymisvanan. Koska auringonvalo kulkee pitkän matkan ilmakehässä, siitä siroaa lyhyet aallonpituudet pois ja tiivistymisvanan valaiseva valo on väriltään punaista. Näky on selkeänä talvi-iltana erityisen hätkähdyttävä, saaden katsojansa uskomaan jonkinlaisen onnettomuuden tapahtuneen. Todellisuudessa mitään onnettomuutta ei ole tapahtunut vaan kyse on hyvin tavanomaisesta näystä, mutta johon kiinnitetään harvoin mitään huomiota.

Maapallon varjo

Etenkin auringonlaskun mutta myös auringonnousun aikaan ja sen jälkeen auringonpuoleinen taivas horisontin lähellä voi olla hyvinkin monivärinen. Sitä kutsutaan yleisesti ilta- tai aamuruskoksi, riippuen siitä kummasta tapahtumasta on kyse. Usein sitä ihastellaan mutta samalla vastakkaisella suunnalla taivaalla voidaan nähdä vähintään yhtä mielenkiintoisia väri-ilmiöitä, joita kutsutaan vastaruskoksi. 

Samaan aikaan vastaruskon kanssa läheltä horisonttia voi nähdä maapallon varjon, joka kohoaa sitä korkeammalla taivaalle mitä alemmaksi Aurinko painuu horisontin alapuolella. Aamulla varjo tietysti laskee. Reilun tunnin kuluttua auringonlaskusta vastarusko ja maapallon varjo hiipuvat ja vaihtuvat hieman ei-niin selviin väri-ilmiöihin samalla kun hämärä voimistuu ja pimeys lähenee.

Maapallon varjo on helppo tunnistaa sen siniharmaasta väristä. Heti auringonlaskun jälkeen siniharmaa alue on hyvin kapea aivan horisontin yläpuolella mutta illan kuluessa sen korkeus kasvaa. Auringon ollessa noin 4 astetta horisontin alapuolella, maapallon varjon raja vastaruskon kanssa on selvin. Tämä tapahtuu havaintopaikan ja vuoden ajasta riippuen noin 25 – 50 minuuttia auringonlaskun jälkeen tai nousua ennen. Vaikka yleispiirteet vastaruskolle ja maanvarjolle ovat samat, niin eri vuodenaikoina ilmiöt voivat olla huomattavan erilaisia, joka tekee ilmiöiden tarkkailusta mielenkiintoista kaikkina vuoden aikoina.

Sininen hetki (sininen tunti)

Olet varmaan pannut merkille, että joskus auringonlaskun jälkeen maiseman täyttää sininen hämärä. Tätä kutsutaan siniseksi hetkeksi, ja sen eri sävyjä on havaittavissa noin tunnin ajan. Vaikka ilmiö esiintyy lähes joka ilta, sinisyyden asteessa on suuria vaihteluja sään ja vuodenaikojen mukaan. Erityisesti maisemavalokuvaajat käyttävät tätä sinistä hetkeä maagisilta näyttävien valokuvateosten luomiseen. Tampereella sininen hetki on mahdollinen ympäri vuoden. Erityisen vaikuttavia sinisen hetken kuvia saa täysikuun aikaan.