Tähtitaivas 2023

Tähtitaivas tänään

Taulukosta näet tärkeimpien tähtitaivaan kohteiden nousu- ja laskuajat sekä maksimi korkeuden tänään!

Ajankohtainen tähtitaivas

Sanastoa

Onko joku termi outo tai et olet varma sen merkityksestä? Klikkaa otsikkoa, jolloin pieni sanasto avautuu ruudulle!

Tähtivuosi 2023


Tähän artikkeliin tiedot on koottu useasta eri lähteestä. Ajat ovat yleensä pyöristetty lähimpään täyteen minuuttiin ja laskentaohjelmat voivat laskea joidenkin kohteiden tiedot epätarkemmin kuin toisten. Lisäksi ohjelmat tekevät pyöristyksiä, joten joissakin tapauksissa ilmoitettujen ja todellisten aikojen ero voi olla minuutin tai kaksi suuntaan tai toiseen.
Hieman epätarkoilla aikatiedoilla ei yleensä ole kovinkaan suurta merkitystä ilmiöiden ja tapahtumien havaintojen kannalta. Samoin eri lähteet käsittelevät laskentatuloksia hieman eri tavoin, joten niissä voi esiintyä hieman poikkeavia aikoja vaikka laskelmat muutoin olisivatkin oikein.
Yleensä tekstin toimitusvaiheessa ilmoitetut ajat tarkistetaan ja yhdenmukaistetaan luotettavien lähteiden tietojen mukaisiksi, jos niitä on saatavilla. Eri paikkakunnille niitä on harvoin saatavilla, joten näissä tapauksissa on tyytyminen laskentaohjelmien antamiin tietoihin.
Maan vuosi 2023
Kuun vaiheet vuonna 2022
Pimennykset 2023

Auringon aktiivisuuden kasvu näkyy lisääntyneinä auringonpilkkuina. Auringonpilkkujen määrä on suoraan verrannollinen Auringon aktiivisuuteen.

Aurinkokunta


Aurinko

Auringon aktiivisuus on kasvanut perinteisiä ennusteita nopeammpin. Vuonna 2023 tultaneenkin näkemään Auringossa enemmän flarepurkauksia ja CME-pilvien syntymisiä kuin moneen vuoteen tätä ennen. Valitettavasti niiden ennustaminen ei ole mahdollista, joten Auringon aktiivisuuden seuraamista on tehtävä päivittäin pysyäkseen selvillä tilanteesta. Aktiivisuusmaksimi kuitenkin saavutaan vasta ensivuoden (2024) lopulla.

Auringon aktiivisuuden vaihtelu ei ole kosmeettinen ilmiö Auringon pinnalla, vaan paljon syvemmin Auringon toimintaan vaikuttava jaksollisuus. Erityisesti aktiivisuusvaihtelu vaikuttaa aurinkotuuleen, joka on minimikausina hiukkasmäärältään selvästi vähäisempää kuin aktiivisina kausina. Aktiivisina kausina Auringossa tapahtuu runsaasti flarepurkauksia ja koronamassapurkauksia. Purkausten seurauksena maapallon magneettikenttään päätyy runsaasti varautuneita hiukkasia ja se vaikuttaa lähiavaruuden avaruussäähän, synnyttää revontulia ja häiritsee ja vahingoittaa kiertoradalla olevia satelliitteja.

Näiden näkyvien ilmiöiden lisäksi Auringon aktiivisuuskausien myötä myös Auringon säteilemän ultraviolettisäteilyn määrä vaihtelee hyvin huomattavasti. Vaihtelun suuruus voi olla useita kymmeniä prosentteja, toisin kuin Auringon kokonaissäteilyn määrä, jonka vaihtelu on noin 2 promillea. Uv-säteilyn voimakas vaihtelu vaikuttaa suoraan myös maapallon ilmakehään, sillä suurin osa maapallon vastaanottamasta uv-säteilystä imeytyy ilmakehän otsoniin. Otsonin vastaanottama säteily nostaa yläilmakehän lämpötilaa ja siten vaikuttaa myös ilmakehän kiertoliikkeeseen. Valitettavasti tämä osa-alue ilmakehätutkimuksessa on huonosti tunnettu.

Kasvavan aktiivisuuden myötä Auringon magneettikentällä on paremmat mahdollisuudet torjua galaktista hiukkassäteilyä, joka tunnetaan kosmisena säteilynä. Kosminen hiukkassäteily tunkeutuu ilmakehään, mutta se kuitenkin törmää ilmakehän tiheimpiin kerroksiin, jossa se aiheuttaa kevyempien alkeishiukkasten vyöryn. Vain pieni osa tästä vyörystä pääsee maanpinnalle asti, joten olemme turvassa kosmisen säteilyn vaikutuksille. Vain korkealla lentävien lentokoneiden miehistö saa kohonneita säteilyannoksia työtään tehdessään. Myös matkustajat tietysti saavat oman annoksensa, mutta he lentävät suhteellisen harvoin lentohenkilökuntaan verrattuna.


Merkurius on pieni planeetta lähellä Aurinkoa. Pinnan yksityiskohtia ei kuitenkaan voi nähdä maapallolta, joten kaukoputkessa se näkyy "vain" pienenä valopisteenä. Kuva Wikimedia Commons.

Merkurius

Merkuriusta voi havaita hyvin kahteen havaintokautena, joista ensimmäinen ajoittuu 25.3. – 25.4.2023 välille. Silloin Merkurius on näkyvissä iltataivaalla ja paras ajankohta on iltaisin noin 45 minuuttia auringonlaskun jälkeen. Parhaimmillaan havaintoaikaa on noin 70 minuuttia.

Toinen havaintojakso ajoittuu 12.9. – 12.102023 välille, jolloin Merkurius on näkyvissä aamutaivaalla erityisesti 25.9. päivän tienoilla. Silloinkin Merkurius on parhaiten näkyvissä noin 70 minuuttia ennen auringonnousua itä taivaalla alle 10 asteen korkeudella..

Muita Merkuriuksen tapahtumia on mm

  • 7.1. alakonjunktio

  • 30.1. suurin läntinen elongaatio 25°

  • 17.3. yläkonjunktio

  • 12.4. suurin itäinen elongaatio 19°

  • 2.5. alakonjunktio

  • 29.5. suurin läntinen elongaatio 25°

  • 1.7. yläkonjunktio

  • 10.8. suurin itäinen elongaatio 27°

  • 6.9. alakonjunktio

  • 22.9. suurin läntinen elongaatio 18°

  • 20.10. yläkonjunktio

  • 4.12. suurin itäinen elongaatio 21°

Venuksen vaiheeta näkyvät parhaimmillaan kuin Kuun vaiheet. Tässä Venus valokuvattuna 9. helmikuuta 2009 Tampereen Ursan tähtitornista. Kuva © Kari A. Kuure.

Venus

Venuksen havaitseminen etenkin iltataivaalta on helppoa. Se on yleensä niin kirkas, että planeetta ei jää huomaamatta silloin kun se on ilta- tai aamuhämärissä lähellä horisonttia. Tänä vuonna ensimmäinen havaintojakso alkaa tammikuun alussa iltahämärissä. Kuukauden edetessä Venus laskee horisonttiin aina vain myöhemmin ja aivan kuukauden lopussa se on yli kaksi tuntia horisontin yläpuolella auringonlaskun jälkeen.

Venuksen havaintokausi jatkuu koko ensimmäisen vuosipuoliskon, sillä toukokuussa se painuu horisonttiin vasta aamupuolella yötä. Kesäaikana se on edelleen näkyvissä yön hämärässä ja laskee horisonttiin siten, että vasta heinäkuun loppupuolella se tapahtuu auringonlaskun aikaan.

Elokuun puolivälin jälkeen Venus nousee ennen auringonnousua ja lokakuussa se tapahtuu noin 5 tuntia ennen. Venus on näkyvissä koko syyskauden ajan ja vuoden lopullakin ero nousuajoissa on liki neljä tuntia.

Venuksen kirkkaus on suurimmillaan alakonjunktion molemmin puolin 10.7. ja 10.9. Tällöin kirkkaus on –4,4m magnitudiasteikolla. Alakonjunktio on 13.8., jolloin sen kirkkaus on vain –3,8m. Alakonjunktion aikaan Venusta on lähes mahdoton havaita, sillä se on niin lähellä Aurinkoa, että Auringon kirkkaus häikäisee katselijan. Suurimman itäisen- tai läntisen elongaation aikaan Venuksen näkeminen päivätaivaalta on mahdollista. Suurin itäinen elongaatio on 4. kesäkuuta, jolloin sen elongaatio on 45° ja kirkkaus –4,1m. Suurin läntinen elongaatio on 3. syyskuuta, jolloin elongaatio on 46° ja kirkkaus –4,3m. Näinä aikoina Venuksen voi havaita päivätaivaalta jos sää on täysin selkeä, vähäinenkin yläpilvikerros estää planeetan näkymisen.

Venus peittyy Kuun taakse marraskuun 9. päivänä. Ensimmäinen kontakti on kello 11.41.40, jota on tosin vaikea havaita, silä se tapahtuu Venuksen pimeällä reunalla. Toinen kontakti on kello 11.42.38 ja se on jo helpommin havaittavissa. Venus ilmaantuu näkyville hieman yli tunnin kuluttua: kolmas kontakti on kello 12.56.28 ja sekin tapahtuu Venuksen yöpuolella, neljäs kontakti tapahtuu kello 12.57.18. Koko tapahtuma on siis näkyvissä päivätaivaalla länsilounaassa noin 17 ° korkeudella. Parhaimmillaankin tarvitse tapahtuman havaitsemiseksi pienen kaukoputken. Venuksen elongaatio on 45°, joten kaukoputkella sitä etsittäessä täytyy olla varovainen, ettei kaukoputki suuntaudu kohti Aurinkoa.

Venuksen näennäinen koko vaihtelee 10,4 – 57,8 kaarisekuntiin, vuoden alussa se on pienin ja alakonjunktion aikaan suurin. Vuoden lopulla se on jälleen hyvin pieni, sillä sen halkaisija on vain14,2 kaarisekuntia.

Venus on tiheän ja hyvin vaalean pilvipeitteen peitossa, joten mitään yksityiskohtia siitä ei voi nähdä. Venuksella ja Merkuriuksella on samanlaiset vaiheet kuin Kuulla, joten suurimpien elongaatioiden aikaan ne ovat nähtävissä puolikkaina Auringonpuoleisen osan ollessa valaistuneena.

Venuksen pilvipeitteen yksityiskohtia voi valokuvatessa saada esille käyttämällä violettia (#47) tai sinistä (#38A) suodatinta. Molempien suodattimien ominaisuutena on, että ne ovat hyvin tummia ja vaaditaan ainakin keskikokoinen harrastajakaukoputki niitä käytettäessä. Kalliimpi vaihtoehto on käyttää UV Venus -suodinta, joka on suunniteltu nimenomaan Venuksen pilvipeitteen yksityiskohtien kuvaamiseen.

Mars näkyy visuaalisesti parhaimmillaan kaukoputkessa suunnilleen tältä. Valokuvauksen keinoin kuitenkin voidaan saada aikaiseksi suhteellisen tarkkoja kuvia, mutta se vaatii erikoistekniikan käyttämistä. Kuva © Kari A. Kuure.

Mars

Mars on tänä vuonna hyvin näkyvissä ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Tammikuun alussa se on etelässä kello 22 aikoihin mutta se siirtyy kevätkaudella aikaisemmaksi ja kevätpäiväntasauksena se ylittää etelämerdiaanin auringonlaskun aikaan. Silti se on hyvin edelleen näkyvissä sillä planeetta painuu horisonttiin vasta aamuhämärän alkaessa koko kevätkauden ajan. Kesällä se laskee yön pimeimpinä hetkinä mutta heinäkuun jälkeen jo iltahämärissä. Syyskaudella Mars on horisontin yläpuolella vain päiväaikaan.

Marsilla ei ole oppositiota tänä vuonna lainkaan. Edellinen oppositio oli 8.12.2022, joten vuoden vaihteen jälkeen Marsin näennäinen koko on 14,6 kaarisekuntia. Se kuitenkin pienenee etäisyyden kasvaessa kevätkauden aikana ja pienimmillään se on konjunktion aikaan 18.11. jolloin planeetan halkaisija on vain 3,7 kaarisekuntia.

Marsin havainnot kannattaa keskittää vuoden alkuun, jolloin käyttämällä kaukoputkessa >100× suurennusta, voi planeetan pinnalta havaita joitakin yksityiskohtia. Mars on aina hyvin pieni. Tästä syystä valokuvatessa planeetta joudutaan käyttämään pitkäpolttovälistä kaukoputkea. Parhaimman tuloksen saa aikaiseksi käyttävällä tavallista värikameraa yhdessä monokromaattisen kameran, joka on varustettu IR pass -suodattimella. Yhdistämällä kuvat saa paljon yksityiskohtia sisältäviä värikuvia. Menetelmä vaatii kuvaajalta kokemusta, joten aivan aloittelevan tähtikuvaajan ei ehkä tuota kannata yrittää.

Kuu peittää Marsin 28. helmikuutta. Ensimmäinen kontakti on kello 06.17.25 ja toinen kontakti kello 06.17.43 Kuun pimeällä reunalla. Mars tulee näkyviin Kuun takaa, kolmas kontakti on kello 06.54.13 ja neljäskontakti (peittyminen päättyy) kello 06.54.31. Valitettavasti tämä peittyminen ei näy kuin Pohjois-Suomessa Kalajoelta pohjoiseen.


Jupiter valokuvattuna 20. huhtikuuta 2013 Tampereen Ursan tähtitornilta. Kuva © Kari A. Kuure.

Jupiter

Jupiter näkyy alkuvuodesta iltataivaalla mutta sen näkyvyys heikkenee ja se katoaa taivaalta maaliskuun loppuun mennessä. Kesän aikana nousee yön hämärässä aina vain aikaisemmin ja syyskuussa se on etelässä noin kello 3. Syyskauden edetessä Jupiter on etelässä aina vain aikaisemmin ja marraskuun alkupuolella se ylittää etelämeridiaanin vuorokauden vaihtuessa. Joulukuun lopussa Jupiter on etelässä kello 20 aikoihin.

Jupiterin oppositio on marraskuun 3. päivänä, jolloin sen kirkkaus on –2,8m ja kokoa 49,4 kaarisekuntia. Tällöin Jupiter näkyy pallona jo pienellä kiikarilla. Myös sen kirkkaimmat kuut tulevat näkyviin kiikarilla.

Kaukoputkella Jupiterista erottuu tummana ekvaattorivyöt ja ainakin neljä suurinta kuuta, jotka kiertävät planeettaa sen ekvaattoritasossa. Kuiden asemat muuttuvat jopa yhden illan aikana, joten niiden sijainnit on syytä selvittää planetaario-ohjelmista tai kirjallisista lähteistä. Jupiterin eteläisessä ekvaattorivyössä on aika ajoin nähtävissä Suuri punainen pilkku. Jupiter pyörii itsensä ympäri vain noin 10 tunnissa, joten punainen pilkkuvoi tulla esiin tai kadota havaintosession aikana.

Jupiter peittyy Kuun taakse toukokuun 17. päivänä. Tapahtuma on näkyvissä päivätaivaalla ja sen havainnoimiseksi tarvitaan kaukoputki. Jupiterin kirkkaus on –2,1m, joten paljain silmin sitä ei taivaalta näe. Ensimmäinen kontakti tapahtuu kello 16.40.33, toinen kello 16.42.00. Jupiter tulee näkyviin kolmannen kontaktin tapahtuessa kello 17.23.43 ja neljäs kello 17.25.06. Europa kuu on näkyvissä aivan Jupiterin alapuolella, joten se tulee esiin juuri ennen Jupiteria. Kuu on tapahtuma-aikaan hyvin kapea sirppi, joten senkin näkeminen voi olla hieman haastavaa.

Saturnus elokuun alussa 2021. Kuva © Tomi Kurri.

Saturnus

Saturnus näkyy tammikuun ajan iltataivaalla mutta helmikuun alun jälkeen ainoastaan hämärän aikana ja kuukauden puolivälin jälkeen se katoaa näkyvistä ollen horisontin yläpuolella vain päiväaikaan. Kesän aikana Saturnus nousee yön hämärässä ja alkaa näkyä etelässä heinäkuun loppupuolella. Syyskuun puolivälissä Saturnus ylittää etelämeridiaanin syyskuun puolivälissä vuorokauden vaihtuessa ja loppuvuodesta se onkin hyvin näkyvissä iltataivaalla. Marras-joulukuussa se kuitenkin laskee jo iltayön tunteina.

Saturnuksen oppositio on elokuun 27. päivänä, jolloin sen kirkkaus on 0,4 ja näennäinen halkaisija 18,9 kaarisekuntia. Saturnuksen etäisyys on opposition aikaan 8,76 au (1 310,9 miljoona km).

Saturnus näkyy helposti pienellä kiikarilla, sillä renkaat ovat halkaisijaltaan suunnilleen kaksinkertaiset itse planeettaan verrattuna. Etelämeridiaanin ylityksen aikaan se on noin 17 asteen korkeudella ja hyvin näkyvissä. Korkeus on sen verran suuri, että hyvällä kelillä se on jo valokuvattavissa ja kaukoputkella katsottuna se näyttää loistavalta kohteelta.

Saturnuksen renkaat näemme niiden pohjoispuolelta ja ne ovat suhteellisen avoimet. Tilanne kuitenkin muuttuu siten, että vuosi vuodelta näemme renkaat aina vain pienemmässä kulmassa, kunnes maaliskuun 20. 25. päivinä vuonna 2025 katsomme niitä aivan säteen suunnassa. Tällöin renkaat näyttävät katoavan, sillä niiden paksuus on vain kymmenkunta metriä. Tämän jälkeen näemme renkaat eteläpuolelta. Erityisen mielenkiintoinen tilanne syntyy vielä saman vuoden marraskuussa, jolloin renkaat näyttävät kapenevan päivä päivältä. Näyttää siltä, että renkaat katoaisivat uudelleen. Tällä kertaa niin ei kuitenkaan käy, sillä kapeneminen pysähtyy ja kääntyy levenemiseksi juuri ennen kuin näemme renkaat aivan sivulta.

Renkaiden oudon tuntuinen käyttäytyminen saa selityksensä niiden kaltevuuskulmasta maapallon radan suuntaan nähden. Jokaisella kierroksen Auringon ympäri, Saturnus joutuu kahdesti sellaiseen asentoon, jolloin näemme renkaat täysin sivulta. Kaiken lisäksi renkaiden avautumiskulma painuu nollaan sarjoittain, jossa yksi sarja on 3 kertainen (joskus kaksinkertainen) ja kerran tapahtuva. Vuonna 2025 tapahtuva renkaiden näkyminen sivulta on siis vain kerran tapahtuva. Seuraavan kerran kolmen sarja alkaa 14. lokakuuta 2038, jatkuu 31.3.2039 ja päättyy heinäkuun 8. päivänä vuonna 2039. Sen jälkeen 30 vuoden kuluttua on vuorossa kaksinkertainen renkaiden katoaminen.

Saturnuksen suurimman kuun, Titanin, näkeminen kaukoputkella on täysin mahdollista. Sen kirkkaus on 8,7m, joten sen näkemiseen ei tarvita edes kovin isoa kaukoputkea. Tavallisesti kuitenkin Saturnus ja sen renkaat vievät havaitsijan huomion, joten pieni piste (Ø = 0,8”) suhteellisen etäällä Saturnuksesta ei juurikaan kiinnitä huomiota, ellei sitä erityisesti etsi. Tulevina vuosina, esimerkiksi vuonna 2024 lokakuun 19. päivän iltana muutaman tunnin ajan Titan näkyy hyvin lähellä Saturnusta, sen alapuolella. Tällöin on hyvä tilaisuus nähdä tämä erikoinen kuu.

Uranus on hieman sinertävä tai vihertävä planeetta ja sen voi nähdä pimeässä paikassa paljain silmin, jos tietää missäkohtaa taivasta se sijaitsee. Kuva Wikimedia Commons.

Uranus

Uranus näkyy parhaimmillaankin pienenä sinivihreänä levynä jopa tavallisilla kiikareilla. Suurempi kaukoputki ei tuo mitään enempää näkyville, sillä planeetan pilvipeite on lähes piirteetön. Urannus sijaitsee Oinaan tähdistössä alueella, jossa ei ole kirkkaita tähtiä. Tammikuussa se on hyvin näkyvisssä iltataivaalla samoin kuin koko kevätkauden. Huhtikuussa planeetta on siirtynyt niin lähelle Aurinkoa, että vaalealta iltataivaalta sitä on vaikea saada näkyville. Syyskuussa se on nousemassa vuorokauden vaihtuessa ja näkyvissä aamutaivaalla. Joulukuussa planeetta on etelämeridiaanissa noin kello 22.

Planeetan kirkkaus on vain 5,7m, joten kiikari tai kaukoputki on syytä varata havaintovälineeksi, vaikka pimeältä taivaalta sen voi nähdäkin paljain silmin. Planeetan näennäinen koko on noin 3,6 kaarisekuntia.

Uranuksen peittyminen Kuun taakse tapahtuu 2. tammikuuta. Ensimmäinen kontakti on kello 00.32.02, toinen kontakti kello 00.33.11 Kuun varjonpuolen reunalla. Uranus tulee näkyville siten, että kolmas kontakti on kello 01.28.49 ja neljäskontakti (peittymine päättyy) kello 01.28.57 Kuun valaistuneelta reunalta. Paljain silmin esiintuloa on ehkä vaikea havaita Kuun kirkkauden vuoksi, mutta jo pienen kaukoputken käyttäminen sen mahdollistaa.

Uranus peittyy Kuun taakse vuoden aikana useamman kerran, mutta ne kaikki tapahtuvat sellaiseen aikaan, että tapahtumat eivät ole näkyvissä Suomessa.


Neptunus

Neptunus on yötaivaalla syyskaudella Valaskalan tähdistössä. Sen oppositio on 19. syyskuuta, jolloin sen kirkkaus on noin 7,8m. Sen näkemiseen siis tarvitaan vähintään tähtikiikari, mutta kaukoputkia antaa selkeämmän kuvan. Planeetta on sininen ja sen väri johtuu metaanista, jota sen ilmakehässä on jonkin verran. Metaani imee itseensä kaikki muut aallonpituudet paitsi sinisen, jonka se heijastaa pois.

Neptunuksen näennäinen koko on vain 2,4 kaarisekuntia, joten kaukoputkellakin katsottuna se on lähes pistemäinen lähes samalla tavalla kuin tähdet. Neptunus ei kuitenkaan vilku ilmakehän turbulenttisuuden vaikutuksesta aivan yhtä paljoa kuin tähdet.

Kääpiöplaneetat

Kääpiöplaneetat ovat hyvin himmeitä kohteita ja käytännössä vain Ceres tulee riittävän kirkkaaksi näkyäkseen harrastajakaukoputkilla Suomen olosuhteissa. Vuoden 2023 oppositio on 21. maaliskuuta ja hyvin näkyvissä puolen yön aikaa eteläisellä taivaalla Neitsyen, Pohjan kruunun ja Leijonan välisellä alueella. Ceresin kirkkaus on 6,9m joten sen näkeminen on mahdollista kiikarilla.

Pluto on sen verran kirkas, että suurimmilla harrastajakaukoputkilla se näkyisi visuaalisesti, ei kuitenkaan Suomessa, vaan esimerkiksi Etelä-Euroopassa. Ero näkyvyyteen vaikuttaa ilmakehään imeytyvä valomäärä, joka vastaa noin 1 1,5 magnitudin kirkkauden menetystä lähellä horisonttia. Pluto on oppositiossa heinäkuun 22. päivän aamuna, eikä näin ole ole näkyvissä eikä havaittavissa vaaleasta kesäyöstä johtuen.

Pimennykset


Auringonpimennykset

Vuoden aikana tapahtuu kaksi auringonpimennystä, joista ensimmäinen 20.4. tapahtuva on hybridiauringonpimennys. Se ei kuitenkaan näy Suomessa.

Toinen auringonpimennys tapahtuu 14. lokakuuta ja sekään ei näy Suomessa.

Kuunpimennykset

Vuoden ensimmäinen kuunpimennys on 5. toukokuuta tapahtuva puolivarjopimennys Se näkyy Tampereella syvimmän vaiheen jälkeen Kuun noustessa. Puolivarjopimennyksen havaitseminen on kuitenkin hyvin vaikeaa, sillä kirkkauden muutos on vähäistä.

Lisätietoja pimennyksestä karttoineen löydät Ursan julkaisemasta Tähdet 2023 -vuosikirjasta.


Revontulet ovat parhaimmillaan näyttävän näköisiä jopa Tampereen leveydellä. Kuva © Tampereen Ursa ry.

Ilmakehän ilmiöt


Revontulet

Vuoden 2023 aikana revontulien määrä ja voimakkuus lisääntyy, vaikka Auringon aktiivisuuskausien maksimin tasolle ei vielä päästä. Tässä vaiheessa auringonpilkkujakson revontulet aiheutuvat usein koronamassapurkauksen synnyttämän pilven törmäämisestä maapallon magneettikenttään. Vuonna 2023 auringonpilkkujakson aktiivisuus on voimakkaassa kasvussa.



Perseidien meteoriparvi on vuoden komein, Kuva © Kari A. Kuure.

Meteoriparvet

Vuosittain nähdään lukuisia meteoriparvia, jotka tuottavat taustakohinaa runsaammin valoilmiöitä, joita kutsutaan meteoreiksi. Meteorit aiheutuvat maapallon ilmakehään avaruudesta syöksyvistä pienistä kiven ja jään kappaleista, jotka ovat irronneet komeetoista niiden kulkiessa Aurinkokunnan sisäosien kautta. Suurin osa tästä materiaalista on hyvin pieniä kappaleita, joita yleensä verrataan riisinjyvään, mutta joukossa voi olla hieman isompiakin kappaleita. Meteoriparviin ei kuitenkaan yleensä sisälly niin suuria kappaleita, että ne voisivat aiheuttaa ns. tulipallon tai kirkkaan bolidin.

Alla on lueteltu muutamia, runsaimmin meteoreja tuottavia meteorisateita. ZHR on ns. tuntiluku ja se kuvaa meteorisateen runsautta, mitä suurempi luku sitä enemmän meteoreja maksimin aikaan voi nähdä. Luku ei kuitenkaan kerro sitä meteorien määrää mitä yksittäinen havaitsija voi nähdä, sillä ZHR on puhtaasti laskennallinen arvo. Parvien runsaus vaihtelee vuosittain, joten meteorien määrän ennakoiminen on vaikeaa. Esimerkiksi Leonidien tavanomainen ZHR-luku on noin 20, mutta toisina vuosina se voi kohota hyvinkin suureksi. Aktiivisuus kertoo, milloin parveen kuuluvia meteoreja on mahdollista havaita.

kvandrantidit 28.12. – 12.1., maksimi 4.1. , ZHR 110. Parvi on hyvin runsas ja siihen kuuluvat meteorit ovat suhteellisen nopeita.

perseidit 17.7. 24.8., maksimi 12.8., ZHR 100. Parvi on runsas mutta elokuun lyhyt yö rajoittaa parveen kuuluvien meteorien näkyvyyttä.

orionidit 2.10. 7.11., maksimi 21.10., ZHR 23

leonidit 14.11. 21.11., maksimi 17.11., ZHR >20. Parvi saattaa olla noin 33 vuoden välein hyvin runsas.

geminidit 7.12. 17.12., maksimi 14.12., ZHR 120.


Tämä bolidi tallentui Tampereen Ursan pohjoiskameraan 11.11.2021. Kuva © Kari A. Kuure.

Satunnaiset meteorit ja tulipallot

Melkein jokaisena selkeänä yönä voi nähdä yhden tai useamman meteorin. Tavallisesti niiden kesto on noin yhdestä kahteen sekuntia, jonka jälkeen ne katoavat. Nämä meteorit aiheutuvat maapallon ilmakehään avaruudesta tulevista kappaleista, jotka ovat suunnilleen samankokoisia kuin mitä ovat meteoriparveen komeetoista irronneita pöly ja hieno sora. Joskus kuitenkin nämä kappaleet voivat olla isompia ja niiden aiheuttamat meteorit ovat kirkkaampia ja pitempikestoisia.

Kaikkein kirkkaimpia meteoreja kutsutaan tulipalloiksi, sillä niiden kirkkain vaihe, bolidi, on todella kirkas. Näiden meteorien kirkkaus ylittää Venuksen kirkkauden, siis on enemmän kuin –4m, kesto voi olla muutamasta sekunnista jopa puoleen minuuttiin. Kaikkein suurimmista tulipalloista putoaa kappaleita maanpinnalle. Jos tuleva kappale säilyy ehyenä ilmakehässä hyvin matalalle, niin sen aiheuttama jyrinä on mahdollista kuulla. Näin tapahtuu tosi harvoin, mutta kirkkaan bolidin jälkeen kannattaa kiinnittää huomiota muutaman minuutin kuluttua mahdollisesti kuuluvaan jyrinään.

Ursan tulipallotyöryhmä jäljittää havaintojen perusteella ilmakehään saapuneen kappaleen ratoja ja pyrkii laskemaan mahdollisen putoamispaikan. Usein tämä onkin onnistunut ja lasketulta putoamispaikalta on löydetty joitakin avaruudesta tulleita kappaleita, meteoriitteja.


Hohtavia yöpilviä. Kuva Wikimedia Commons.

Hohtavat yöpilvet

Hohtavat yöpilvet ovat kesäinen ilmiö ja Tampereella niiden näkymisen mahdollisuus on noin heinäkuun 15. päivän jälkeen noin kuukausi eteenpäin. Pilvet näkyvät suhteellisen matalalla pohjoistaivaalla valkoisina tai sinertävinä ja niillä on kuitumainen rakenne. Paras kellonaika niiden näkemiseen on yön pimeimpinä hetkinä, vaikkakin ensimmäiset pilvet voivat ilmaantua näkyville noin tunti auringonlaskun jälkeen.

Hohtavat yöpilvet ovat jääkidepilviä noin 80 90 km korkeudella. Pilvet näkyvät, kun Aurinko valaisee niitä. Pilvet liikkuvat hitaasti idästä länteen. Jotta pilvet näkyisivät, Auringon täytyy olla vähintään 6 astetta horisontin alapuolella. Yöpilviä voi nähdä Tampereen eteläpuolella koko kesän ajan, sillä kausi alkaa yleensä toukokuussa ja päättyy elokuun loppupuolella. Oulun pohjoispuolella yöpilviä ei yleensä nähdä.

Hohtavien yöpilvien määrä ja voimakkuus vaihtelee vuosittain. Esimerkiksi vuoden 2020 lopulla (kevät) Etelämantereen yläpuolella näkyneiden yöpilvien määrä suorastaan romahti aikaisempiin vuosiin verrattuna.


Helmiäispilviä. Kuva Wikimedia Commons.

Helmiäispilvet

Talvikausina, etenkin tammi–helmikuussa, joskus myös maaliskuussa voidaan nähdä helmiäispilviksi (PSC, Polar Stratospheric Clouds) kutsuttuja pilviä. Nimi kertoo pilvien hohtavan jossain määrin pastelliväreissä, muistuttaen värisävyiltään simpukoiden helmiäistä. Pilvet ovat noin 15 30 km korkeudella ja näkyvät Auringon valaistessa niitä auringonlaskun jälkeen.

Pilvien jääkiteet, jotka ovat hyvin pieniä (Ø < 10 µm), toimivat prisman tavoin erotellen valkoisen valon värit näkyviin. Pastellisävyisten pilvien jääkiteet muodostuvat vesijäästä. Starosfäärissä on lisäksi rikkihaposta ja typpihaposta sekä klooriyhdisteistä muodostuneita pilviä (bad PSC), jotka näkyvä yleensä keltaisena utuna. Pilvissä olevat klooriyhdisteet aiheuttavat otsonikatoa.

Pilvet yleistyvät pohjoiseen mentäessä ja esimerkiksi Etelä-Suomessa ne ovat harvinaisia. Erityisesti pohjoisessa läheisten Skandien vuoristo synnyttää sopivissa sääolosuhteissa voimakkaita ilmavirtauksia, jotka ulottuvat stratosfääriin asti. Tällöin riittävästi kosteutta siirtyy oikealle korkeudelle ja helmiäispilvien muodostuminen on mahdollista.

22 asteen kaari on yleisin halo, joita nähdään. Kuva © Kari A. Kuure.

Halot

Halot ovat ilmakehässä näkyviä auringonvalon tai Kuusta heijastuneen valon tai jopa kirkkaiden keinovalojen aikaansaamia renkaita, kaaria, pylväitä tai sivuaurinkoja sopivissa meteorologisissa olosuhteissa.

Halot ovat yleisiä, niitä nähdään Suomessa noin kahtenasatana päivänä vuodessa. Haloja voidaan nähdä ympäri vuoden, mutta kevättalvella ja keväällä sääolosuhteet ovat halojen näkymiselle kaikkein otollisimmat. Erityisesti huhtikuu on runsasta halojen aikaa.

Halot syntyvät ilmassa leijuvista jääkiteistä auringonvalon kulkiessa niiden lävitse tai heijastuessa kiteiden pinnalta. Jotta haloja näkyisi, sään pitää olla selkeä, lähes tuuleton ja ilmassa pitää olla jääkiteitä. Maanpinnan läheisyydessä leijuva jääkidepilvi tuottaa yleensä kirkkaimmat ja näyttävimmät halot selkeänä pakkasaamuna. Tällaista maanpinnan läheisyydessä leijuvaa jääkidepilveä kutsutaan usein ”timanttipölyksi”.

Usein jääkidepilvi ei kuitenkaan sijaitse aivan maanpinnan tuntumassa, vaan korkeamalla ilmakehässäa, jopa useiden kilometrien korkeudella. Silloin halot voivat näkyä hyvin laajalla alueella ja niissä näkyvät halomuodot voivat olla jonkin verran poikkeavia siitä, mitä timanttipölypilvessä näkyy.


Pääsateenkaaren yläpuolella on nähtävissä himmeä toinen sateenkaari, jonka värit ovat käänteisessä järjestyksessä. Kuva © Kari A. Kuure.

Sateenkaaret

Sateenkaaria voi esiintyä silloin kun ilmakehässä on sopivan kokoisia vesipisaroita riittävästi ja valo heijastuu niistä oikeassa kulmassa. Säteenkaaret ovat värikkäitä (yleensä), sillä pisaran läpi kulkiessaan valon eri aallonpituudet (värit) kulkevat ja taittuvat omalla tavallaan. Sateenkaaret näkyvät aina vastakkaisella suunnalla kuin ne aiheuttanut valonlähde on.

Sateenkaaria nähdään yleensä kesäaikana, mutta joskus talvella meteorologiset olosuhteet ovat sellaisia, että sateenkaaria voi esiintyä. Edellytyksenä talvellakin on, että ilmakehässä on leijuvia tai satavia vesipisaroita.

Joskus, kun Aurinko paistaa hyvin matalalta tai jopa hetki auringonlaskun jälkeen, taivaalla lähellä horisonttia voi nähdä punaisen pylvään. Kyse silloinkin on sateenkaaresta, mutta ilmakehä on sirottanut kaikki muut paitsi punaisen valon aallonpituudet pois näkyvistä.

Usein pääsateenkaaren yläpuolella on nähtävissä toinen sateenkaari, jossa värit ovat päinvastoin kuin alemmassa kaaressa. Kyse on silloin sopivankokoisten pisaroissa tapahtuvasta kahdesta heijastumisesta ennen kuin valo poistuu pisaroista. Toisen sateenkaaren voi nähdä suhteellisen usein pääsateenkaaren yhteydessä vaikka ylempi sateenkaari on usein selvästi himmeämpi ja epäselvempi.


Tiivistymisvana voi olla hyvinkin tramaattisen näköinen.

Lentokoneiden tiivistymisvanat

Riippumatta vuodenajasta Tampereella voidaan nähdä lentokoneiden tiivistymisvanoja. Yleensä auringonlaskun jälkeen Aurinko vielä valaisee itse lentokoneen ja sen aikaansaaman tiivistymisvanan. Koska auringonvalo kulkee pitkän matkan ilmakehässä, siitä siroaa lyhyet aallonpituudet pois ja tiivistymisvanan valaiseva valo on väriltään punaista. Näky on selkeänä talvi-iltana erityisen hätkähdyttävä, saaden katsojansa uskomaan jonkinlaisen onnettomuuden tapahtuneen. Todellisuudessa mitään onnettomuutta ei ole tapahtunut vaan kyse on hyvin tavanomaisesta näystä, mutta johon kiinnitetään harvoin mitään huomiota.


Maapallon varjo näkyy horisontin yläpuolella siniharmaana vyönä. Sen yläpuolella on purppuranpunainen vastarusko joka muuttuu ylöspäin lohempunaiseksi ja kellertäväksi alueeksi. Kuva on otettu aamulla ennen auringonnousua ja lähes täysikuu näkyy vastaruskon yläosassa kuvan vasemmassa reunassa. Kuva © Kari A. Kuure.

Maapallon varjo


Etenkin auringonlaskun mutta myös auringonnousun aikaan ja sen jälkeen auringonpuoleinen taivas horisontin lähellä voi olla hyvinkin monivärinen. Sitä kutsutaan yleisesti ilta- tai aamuruskoksi, riippuen siitä kummasta tapahtumasta on kyse. Usein sitä ihastellaan mutta samalla vastakkaisella suunnalla taivaalla voidaan nähdä vähintään yhtä mielenkiintoisia väri-ilmiöitä, joita kutsutaan vastaruskoksi. Samaan aikaan vastaruskon kanssa läheltä horisonttia voi nähdä maapallon varjon, joka kohoaa sitä korkeammalla taivaalle mitä alemmaksi Aurinko painuu horisontin alapuolella. Aamulla varjo tietysti laskee. Reilun tunnin kuluttua auringonlaskusta vastarusko ja maapallon varjo hiipuvat ja vaihtuvat hieman ei-niin selviin väri-ilmiöihin samalla kun hämärä voimistuu ja pimeys lähenee.

M1a5a0pallon varjo on helppo tunnistaa sen siniharmaasta väristä. Heti auringonlaskun jälkeen siniharmaa alue on hyvin kapea aivan horisontin yläpuolella mutta illan kuluessa sen korkeus kasvaa. Auringon ollessa noin 4 astetta horisontin alapuolella, maapallon varjon raja vastaruskon kanssa on selvin. Tämä tapahtuu havaintopaikan ja vuoden ajasta riippuen noin 25 – 50 minuuttia auringonlaskun jälkeen tai nousua ennen. Vaikka yleispiirteet vastaruskolle ja maanvarjolle ovat samat, niin eri vuodenaikoina ilmiöt voivat olla huomattavan erilaisia, joka tekee ilmiöiden tarkkailusta mielenkiintoista kaikkina vuoden aikoina.


Alkava kuunpimennys sinisen hetken aikaan 21.1.2019.

Kuva © Kari A. Kuure.

Sininen hetki (sininen tunti)

Olet varmaan pannut merkille, että joskus auringonlaskun jälkeen maiseman täyttää sininen hämärä. Tätä kutsutaan siniseksi hetkeksi, ja sen eri sävyjä on havaittavissa noin tunnin ajan. Vaikka ilmiö esiintyy lähes joka ilta, sinisyyden asteessa on suuria vaihteluja sään ja vuodenaikojen mukaan. Erityisesti maisemavalokuvaajat käyttävät tätä sinistä hetkeä maagisilta näyttävien valokuvateosten luomiseen. Tampereella sininen hetki on mahdollinen ympäri vuoden. Erityisen vaikuttavia sinisen hetken kuvia saa täysikuun aikaan.