Tähtitaivas

Tähtitaivas tänään

Taulukosta näet tärkeimpien tähtitaivaan kohteiden nousu- ja laskuajat sekä maksimi korkeuden tänään!

Ajankohtainen tähtitaivas

Sanastoa

Onko joku termi outo tai et olet varma sen merkityksestä? Klikkaa otsikkoa, jolloin pieni sanasto avautuu ruudulle!

Kuun vaiheet vuonna 2020
Maan vuosi 2020
Tapahtumia tähtitaivaalla 2020

Tähtivuosi 2020

Vuonna 2019 Auringossa oli harvoin yksi pieni pilkku. Kuva © Kari A. Kuure.

Aurinkokunta

Aurinko

Auringon aktiivisuus oli vuonna 2019 hyvin matala. Täysin pilkuttomia päiviä oli noin 76 % vuoden päivistä. Edellisen kerran tällä tasolla oltiin vuoden 2008 lopulla, jolloin aktiivisuus oli minimissään. Seuraava, 2009 oli aivan samalla tasolla ja tutkijat laskevatkin, että auringonpilkkujakso 23 vaihtui jaksoksi 24 juuri näiden vuosien vaihtuessa. Nyt näyttää siltä, että näin tapahtui vuosien 2019/2020 vaihteessa.

Auringon aktiivisuuden vaihtelu ei ainoastaan oli kosmeettinen ilmiö Auringon pinnalla, vaan paljon syvemmin Auringon toimintaan vaikuttava jaksollisuus. Erityisesti aktiivisuusvaihtelu vaikuttaa aurinkotuuleen, joka on minimikausina hiukkasmäärältään selvästi vähäisempää kuin aktiivisina kausina. Aktiivisina kausina Auringossa tapahtuu runsaasti flarepurkauksia ja koronamassapurkauksia. Purkausten seurauksena maapallon magneettikenttään päätyy runsaasti varautuneita hiukkasia ja se vaikuttaa lähiavaruuden avaruussäähän, synnyttää revontulia ja häiritsee ja vahingoittaa kiertoradalla olevia satelliitteja.

Näiden näkyvien ilmiöiden lisäksi Auringon aktiivisuuskausien myötä myös Auringon säteilemän ultraviolettisäteilyn määrä vaihtelee hyvin huomattavasti. Vaihtelun suuruus voi olla useita kymmeniä prosentteja, toisin kuin Auringon kokonaissäteilyn määrä, jonka vaihtelu on noin 2 promillea. Uv-säteilyn voimakas vaihtelu vaikuttaa suoraan myös maapallon ilmakehään, sillä suurin osa maapallon vastaanottamasta uv-säteilystä imeytyy ilmakehän otsoniin.

Ilmakehä reagoi vastaanottamaansa uv-säteilyn määrään. Säteilyn vähetessä yläilmakehän lämpötila laskee ja ilmakehä supistuu. Yläilmakehän vastus vähenee ja esimerkiksi avaruusromu vajoaa kohti ilmakehän tiehimpiä osia hitaammin kuin muulloin. Vastaavasti säteilyn lisääntyessä etenkin otsonikerroksen lämpötila kasvaa ja koko ilmakehä laajenee. Laajentunut ilmakehän vastus satelliittien liikkeeseen kiertoradalla kasvaa, jonka seurauksena satelliitit vajoavat nopeammin alaspäin kuin muina aikoina.

Aktiivisuusminimien aikana myös Aurinkokunnan ulkopuolelta tuleva kosminen hiukkasäteilyn määrä kasvaa ainakin parikymmentä prosenttia, sillä Auringon magneettikenttä ei minimin aikana pysty estämään kaikkein energisimpien hiukkasten tunkeutumista Aurinkokunnan sisäosaan. Tästä kosmisesta säteilystä maapallokin saa osansa, mutta kaikeksi onneksi se imeytyy täysin ilmakehään. Korkealla lentävien lentokoneiden miehistö saa kohonneita säteilyannoksia työtään tehdessään. Myös matkustajat tietysti saavat oman annoksensa, mutta he lentävät suhteellisen harvoin lentohenkilökuntaan verrattuna.

Merkurius on pieni planeetta lähellä Aurinkoa. Kuva Wikimedia Commons.

Merkurius

Merkuriuksen havaitseminen onnistuu tänä vuonna neljänä, noin muutaman viikon ajanjaksona. Ensimmäinen näistä ajanjaksoista sijoittuu tammi-helmikuulle. Tammikuun puolivälin tienoilla Merkurius alkaa näkyä iltataivaalla (lännessä). Planeetan laskuaika siirtyy päivä päivältä myöhemmäksi, kunnes helmikuun 10. päivänä (suurin itäinen elongaatio) lasku horisonttiin tapahtuu lähes kaksi tuntia auringonlaskun jälkeen. Tämän jälkeen Merkuriuksen laskuaika lähenee auringonlaskun aikaa ja helmikuun 26. päivänä se on alakonjunktiossa, ja se katoaa iltataivaalta muutamia vuorokausia tätä ennen.

Toinen havaintojakso sijoittuu touko-kesäkuulle. Merkurius ilmaantuu iltataivaalle toukokuun alkupuolella ja sen näkyminen helpottuu kuukauden kuluessa. Kesäkuun 4. päivänä on jälleen suurin itäinen elongaatio, jolloin planeetta viivyttelee horisontin yläpuolella yli kahden tunnin ajan auringonlaskun jälkeen. Kuukauden loppupuolella Merkurius katoaa iltataivaalta, sillä sen alakonjunktio heinäkuun 1. päivänä lähestyy.

Alakonjunktion jälkeen Merkurius näkyy aamutaivaalla heinäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin. Merkuriuksen suurin läntinen elongaatio on 22. heinäkuuta, jolloin se näkyy horisontin yläpuolella noin puolisentoista tuntia ennen auringonnousua.

Viimeinen näkyvyys jakso sijoittuu lokakuun lopulta joulukuun puoliväliin. Silloin planeetta on mahdollista tarkkailla jälleen aamutaivaalla. Merkuriuksen suurin läntinen elongaatio on marraskuun 10. päivänä, jolloin se kohoaa horisontista noin 2,5 tuntia ennen auringonnousua.

Venus

Venus on koko alkuvuoden näkyvissä iltataivaalla. Tammikuussa se laskee horisonttiin vasta noin 4 tuntia auringonlaskun jälkeen ja maaliskuun 24. päivänä (suurin itäinen elongaatio) peräti liki seitsemän tuntia auringonlaskun jälkeen. Venuksen voi nähdä horisontin yläpuolella iltaisin aina toukokuun loppupuolelle asti.

Heti edellisen havaintokauden päättymisen jälkeen Venus ilmaantuu aamutaivaalle. Kesäkuun puolivälin jälkeen sen nousuaika siirtyy nopeasti aikaisemmaksi ja elokuun 13. päivänä nousu tapahtuu noin neljä tuntia ennen auringonnousua. Tämän jälkeen Venus onkin näkyvissä loppuvuoden aamutaivaalla. Vuoden lopussa nousuaikojen ero on noin 1,5 tuntia.

Kaukoputken omistajille on tarjolla mielenkiintoinen tapahtuma kesäkuun 19. päivänä kello 9.15 – 9.46 – 10.22. Silloin Kuu peittää Venuksen. Venus on kyllä kapea sirppi mutta sen kirkkaus on riittävä näkyäkseen päivätaivaalla ainakin kaukoputkella. Kuu näkyy sirppinä, joten Venuksen esiin tulemisen toteaminen voi olla vaikeaa, ennen kuin se on tapahtunut kokonaisuudessaan.

Toinen samanlainen tapahtuma on joulukuun 12. päivänä kello 22.19. Valitettavasti ajankohtana Kuu ja Venus ovat horisontin alapuolella ja tapahtumaa Tampereella ei voi nähdä. Venuksen noustessa kaakkoisesta horisontista seuraavana aamuna, Kuu on jo ohittanut Venuksen kokonaan.

Venus näkyy iltataivaalla koko kevätkauden.

Mars

Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana Mars on hieman vaikeasti havaittavissa aamutaivaalla. Se nousee muutamaa tuntia ennen auringonnousua aivan alkuvuonna mutta ero supistuu jo maaliskuuhun mennessä noin tuntiin. Kesäkuussa Mars on edelleen aamutaivaalla ja nousuaika on aluksi noin kaksi tuntia ja myöhemmin noin tunnin auringonnousun jälkeen.

Marsia voikin havaita vuoden toisella puoliskolla, jolloin se on etelässä auringonlaskun jälkeen. Elokuun loppupuolella se on jo kohtuullisen hyvin näkyvissä, aluksi aamuyöstä mutta syyskuun loppupuolelta alkaen jo iltataivaalla. Loppuvuodesta Mars laskee horisonttiin aamupuolella yötä.

Marsin oppositio on lokakuun 14. päivänä kello 0.19. Opposition aikaan sen havaitseminen tavallista helpompaa, sillä sen kirkkaus on suuri (-2,6m) ja kulmahalkaisijakin peräti 22,3”. Marsin erinomainen näkyminen tietysti perustuu siihen, että opposition aikaan Marsin ja Maan välinen etäisyys on mahdollisimman pieni, nyt 62,7 miljoonaa km. Ei siis aivan pienin mahdollinen mutta hyvin lähellä sitä. Marsin oppositiot toistuvat noin 26 kuukauden välein. Syyskuun 15. päivänä 2035 Marsin etäisyys maapallosta on vain 58,77 miljoonaa km.

Tämänkertainen oppositio tapahtuu hyvään aikaan, sillä havaintojen tekoon on käytettävissä pitkä ja pimeä yö, eikä kuutamokaan ole haitaksi. Toivottavasti vielä lumettomuus voimistaa kontrastia, jolloin Marsin pinnan yksityiskohdat tulevat hyvin esille. Planeetta on noin 33° korkeudella, joten kaukoputkessa voitaneen havaintokelin salliessa käyttää isohkoa suurennusta (250×).

Mars ja Kuu ovat lähekkäin syyskuussa ja Marsin oppositio on lokakuussa. Kuvat © Kari A. Kuure.

Saturnus ja Jupiter ovat lähekkäin. Kuva © Kari A. Kuure.

Jupiter

Jupiterin paras havaintoaika alkaa kesäkuun puolivälissä, jolloin planeetta on etelässä noin puolelta öin. Se siirtyy kesän kuluessa hiljalleen iltataivaalle ja on heinä-elokuun vaihteessa etelässä kello 21 aikaan. Loppuvuoden se on iltataivaalla ja etelässä noin 1–1,5 tuntia auringonlaskun jälkeen. Jupiter ei ole erityisen korkealla pohjoisella taivaalla, joten se laskee horisonttiin jo noin 3 tunnin kuluttua etelämeridiaanin ylityksen jälkeen.

Jupiterin neljä suurinta kuuta (kuita tunnetaan kaikkiaan 79 kpl) näkyvä helposti pienelläkin kiikarilla. Ne kiertävät Jupiteria ekvaattoritasossa ja hyvin nopeasti. Näin ollen kuiden järjestys ilta illan jälkeen ja usein myös saman illan aikana vaihtuu, ja osa kuista katoaa Jupiterin taakse tai siirtyy sen eteen. Netistä on ladattavissa esimerkiksi tabletille sovellutuksia, joista näkee reaaliaikaisen tilanteen kuiden sijainnista.

Saturnus on kiehtovin planeetta Aurinkokunnassamme. Kuva Wikimedia Commons.

Saturnus

Saturnuksen näkyminen horisontin yläpuolella muistuttaa Jupiterin näkymistä. Saturnus on etelämeridiaanissa puolelta öin kesä-heinäkuun vaihteessa. Etelässä olo aika siirtyy nopeasti kohti iltaa ja kello 21 aikaa se on etelässä ennen elokuun puoltaväliä. Etelämeridiaanin ylityksen jälkeen planeetta on horisontin yläpuolella vielä kolmisen tuntia.

Saturnuksen suurimman kuun, Titanin, näkeminen kaukoputkella on täysin mahdollista. Sen kirkkaus on 8,7m, joten sen näkemiseen ei tarvita edes kovin isoa kaukoputkea. Tavallisesti kuitenkin Saturnus ja sen renkaat vievät havaitsijan huomion, joten pieni piste (Ø = 0,8”) suhteellisen etäällä Saturnuksesta ei juurikaan kiinnitä huomiota, ellei sitä erityisesti etsi.

Valitettavasti vielä tänä vuonna Saturnus on hyvin matalalla horisontissa, joten ilmakehän turbulenttisuus voi estää Titanin näkemisen. Tulevina vuosina, esimerkiksi vuonna 2024 lokakuun 19. päivän iltana (kello 18 aikaan) Titan näkyy hyvin lähellä Saturnusta, sen alapuolella. Tällöin on hyvä tilaisuus nähdä tämä erikoinen kuu.

Saturnuksen renkaat näemme niiden pohjoispuolelta ja ne ovat suhteellisen avoimet. Tilanne kuitenkin muuttuu siten, että vuosi vuodelta näemme renkaat aina vain pienemmässä kulmassa, kunnes maaliskuun 20.–25. päivinä vuonna 2025 katsomme niitä aivan rengastason suunnassa. Tällöin renkaat näyttävät katoavan, sillä niiden paksuus on vain kymmenkunta metriä. Tämän jälkeen näemme renkaat eteläpuolelta.

Erityisen mielenkiintoinen tilanne syntyy vielä saman vuoden marraskuussa, jolloin renkaat näyttävät kapenevan päivä päivältä. Näyttää siltä, että renkaat katoaisivat uudelleen. Tällä kertaa niin ei kuitenkaan käy, sillä kapeneminen pysähtyy ja kääntyy levenemiseksi juuri ennen kuin näemme renkaat aivan sivulta.

Uranus on hieman vihertävä planeetta ja sen voi nähdä pimeässä paikassa paljain silmin, jos tietää missäkohtaa taivasta se sijaitsee. Kuva Wikimedia Commons.

Uranus

Pimeässä paikassa paljain silmin näkyvä Uranus on alkuvuodesta etelässä illan aikana. Sen kulminaatio tosin siirtyy kohti iltaa ja helmikuun 10. päivän tienoilla se tapahtuu auringonlaskun aikaan. Planeetta pysyttelee kuitenkin horisontin yläpuolella noin 7 tunnin ajan, joten havaintoaikaa on kylliksi ennen sen laskua horisonttiin.

Kesäkuussa Uranus nousee lyhyen yön aikana, vaikkakin kulminaatioaika siirtyy yötaivaalle vasta elokuun loppupuolella. Etelämeridiaanin ylitys tapahtuu päivä päivältä aikaisemmin ja lokakuun alussa se tapahtuu puolelta öin. Vuoden lopussa kulminaatio tapahtuu kello 18 aikaan. Uranus on pitkään horisontin yläpuolella, parhaimmillaan nousu ja lasku tapahtuvat 8 tuntia ennen tai jälkeen kulminaation.

Neptunus

Neptunuksen näkyminen noudattelee Uranuksen näkymistä, mutta on tätä edellä noin neljä tuntia. Tämä tarkoittaa sitä, että Neptunuksen kulminaatio tapahtuu auringonlaskun aikaan heinäkuun loppupuolella. Sen jälkeen planeetan etelämeridiaanin ylitys tapahtuu aina vain aikaisemmin ja elokuun puolivälissä se tapahtuu jo puolenyön aikaa. Syys-lokakuun vaihteessa tämä tapahtuu jo kello 21 aikaan ja vuoden lopussa kello 15 aikaan. Neptunus laskee noin 5,5 tuntia kulminaation jälkeen.

Käytännössä kesäaikana Neptunusta on vaikea havaita. Sen kirkkaus on vain 7,8m, joten taivaan täytyy olla täysin pimeä sen havaitsemiseksi. Paljain silmin sitä ei voi havaita, vaan käytössä täytyy olla vähintään kiikari tai mieluummin keskikokoinen kaukoputki.

Kääpiöplaneetat

Kääpiöplaneetat ovat hyvin himmeitä kohteita ja käytännössä vain Ceres tulee riittävän kirkkaaksi näkyäkseen harrastajakaukoputkilla Suomen olosuhteissa. Pluto on sen verran kirkas, että suurimmilla harrastajakaukoputkilla se näkyisi visuaalisesti, ei kuitenkaan Suomessa, vaan esimerkiksi Etelä-Euroopassa. Ero näkyvyyteen vaikuttaa ilmakehään imeytyvä valomäärä, joka vastaa noin 1–1,5 magnitudin kirkkauden menetystä lähellä horisonttia.

Ceres on konjunktiossa tammikuun 13.–14.päivinä. Tällöin Ceres ei edes nouse horisontin yläpuolelle Suomessa. Cereksen oppositio on elokuun 28. päivänä. Valitettavasti tällöin kääpiöplaneetta nousee vain 3,6° korkeudella, joten sen havaitseminen ei useinkaan onnistu jo pelkästään sääolosuhteiden vuoksi.

Edellinen Suomessa näkynyt auringonpimennys tapahtui vuonna 2018. Vuonna 2020 ei auringonpimennyksiä näy Tampereella. Kuva © Kari A. Kuure.

Pimennykset

Auringonpimennykset

Vuoden 2020 aikana tapahtuu kaksi auringonpimennystä, joista kumpikaan ei näy Tampereella.

Ensimmäinen pimennyksistä tapahtuu kesäkuun 21. päivänä ja se on tyypiltään rengasmainen. Pimennys alkaa kello 6.46, on syvimmillään kello 9.40 ja päättyy 12.34. Kaikki ajat ovat Suomen aikoja. Suurimman pimennyksen aikaan 98 % Auringon kiekosta on peittynyt Kuun taakse.

Rengasmainen pimennysvyöhyke alkaa Kongosta ja se etenee kohti koillista, ylittäen Arabianniemimaan eteläosan, siirtyen siitä Pakistaniin ja seurailleen Intian pohjoisrajaa. Pimennyksen kesto on pisimmillään Himalajalla, jonka jälkeen pimennysvyöhyke siirtyy Kiinaan, ylittää Taiwanin ja pimennys päätyy Tyynellä merellä. Euroopan alueella osittainen pimennys näkyy läntiseltä Välimereltä, Italiaan Rooman pohjoispuolitse Balkanille, Puolan eteläpuolelta Venäjälle Moskovaan ja sieltä Siperiaan.

Toinen pimennys tapahtuu joulukuun 14. päivänä, ja tyypiltään se on täydellinen. Pimennys alkaa kello 15.34, on syvimmillään kello 18.14 ja päättyy 20.53. Jälleen ajat ovat Suomen aikoja.

Täydellisen pimennyksen vyöhyke alkaa Tyyneltä mereltä, ylittää Etelä-Amerikan Patagoniassa ja on samalla syvimmässä vaiheessaan. Sen jälkeen pimennysvyöhyke siirtyy Etelä-Atlantille, johon se päättyy juuri ennen Afrikkaan siirtymiselle. Osittaisena pimennys näkyy Suurimmassa osassa Etelä-Amerikkaa, joskin Brasilian pohjoisosista alkaen mantereen pohjoisosassa se ei näy.

Kuun puolivarjopimennys syvimmillään ja se näkyi Kuun kirkkauden vähenemisenä Kuun alareunalla. Kuva © Kari A. Kuure.

Kuunpimennykset

Vuoden 2020 aikana tapahtuu kaikkiaan neljä Kuun puolivarjopimennystä, joista vain ensimmäinen näkyy kokonaisuudessaan Tampereella. Kuunpimennyksien määrä vuodessa voi olla enintään neljä ja silloin hyvin useasti, kuten tänäkin vuonna, yksikään niistä ei ole täydellinen.

Kuunpimennys 10.1.2020 alkaa kello 19.07.45, on syvin kello 21.11.10 ja päättyy 23.12.19. Ajat ovat Suomen aikoja. Pimennys on tyypiltään puolivarjopimennys ja se näkyy syvimmillään ollessaan Kuun alareunan kirkkauden vähenemisenä. Yläreunan kirkkaus ei muutu lainkaan. Tampereella Kuu nousee jo 14.55 ja se ylittää etelämeridiaanin kello 0.41 seuraavana päivänä. Näin ollen Kuu on itäisellä ja kaakkoisella taivaalla pimennyksen aikana.

Kuunpimennys näkyy Euroopan lisäksi Aasiassa ja aivan Pohjois-Amerikan pohjoisosassa Kanadalle kuuluvilla saarilla ja kapealla kaistaleella mantereella.

Kuunpimennys 5.6.2020 alkaa kello 20.45.50, on syvimmillään 22.26.13 ja päättyy 0.04.03. Tyypiltään pimennys on puolivarjopimennys ja muistuttaa jonkin verran tammikuussa nähtyä, tosin eteläreunan himmeneminen ei ole aivan yhtä selkeää.

Tampereella kuunnousu on kello 22.36, eli syvin pimennysvaihe on jo ohi. Nousevan Kuun pimennyksen aiheuttamaa himmenemistä voi olla vaikea havaita, sillä ilmakehä punertaa Kuun väriä joka tapauksessa. Lisäksi kesän vaaleat yöt tekevät pimentymisen havaitsemisesta todella haastavaa.

Kuunpimennys 5.7.2020 alkaa kello 6.07.23, on syvimmillään kello 7.31.12 ja päättyy 8.52.23. Tyypiltään tämäkin pimennys on puolivarjopimennys ja tällä kertaa Maan puolivarjossa on Kuun pohjoisosa. Tämä pimennys ei näy lainkaan Suomessa, sillä Kuu ei ole horisontin yläpuolella tapahtuman aikaan. Tampereella Kuu nousee kello 22.57 edellisenä iltana ja laskee kello 3.32.

Kuunpimennys 30.11.2020 alkaa kello 9.32.21, on syvin 11.44.01 ja päättyy 13.53.20. Tyypiltään tämäkin on puolivarjopimennys ja Kuun pohjoisosa on varjossa. Suomessa pimennys on nähtävissä Lapissa ja sen lisäksi pienellä, kiilamaisella alueella Tornio–Muonio–Kuusamo voidaan nähdä osa pimennyksestä Kuun laskiessa horisonttiin.

Revontulia Tampereen Ursan revontulikamerassa. Kuva © Tampereen Ursa ry.

Ilmakehän ilmiöt

Revontulet

Vuoden 2020 aikana revontulien määrä ja voimakkuus pysyttelevät vähäisinä. Revontulet ovat aktiivisuusminimien aikana seurausta korona-aukoista, joita esiintyy lähes yksinomaan aktiivisuuden ollessa lähellä minimiä. Korona-aukoissa hiukkastiheydet ovat pieniä, mutta vastaavasti nopeudet keskimäärästä suurempia. Maapallon magneettikenttään osuessaan, korona-aukko aiheuttaa siihen häiriötilan, joka sitten näkyy mm. revontulina. Revontulet ovat kuitenkin suhteellisen vaatimattomia verrattuna aktiivisuushuipun jälkeisiin revontuliin.

Perseidien meteoriparvi on vuoden komein, Kuva © Kari A. Kuure

Meteoriparvet

Vuosittain nähdään lukuisia meteoriparvia, jotka tuottavat valoilmiöitä, joita kutsutaan meteoreiksi. Meteorit aiheutuvat maapallon ilmakehään avaruudesta syöksyvistä pienistä kiven ja jään kappaleista, jotka ovat irronneet komeetoista niiden kulkiessa Aurinkokunnan sisäosien kautta. Suurin osa tästä materiaalista on hyvin pieniä kappaleita, joita yleensä verrataan riisinjyvään, mutta joukossa voi olla hieman isompiakin kappaleita. Meteoriparviin ei kuitenkaan yleensä sisälly niin suuria kappaleita, että ne voisivat aiheuttaa ns. tulipallon tai kirkkaan bolidin.

Alla on lueteltu muutamia, runsaimmin meteoreja tuottavia meteorisateita. ZHR on ns. tuntiluku ja se kuvaa meteorisateen runsautta, mitä suurempi luku sitä enemmän meteoreja maksimin aikaan voi nähdä. Luku ei kuitenkaan kerro sitä määrää mitä yksittäinen havaitsija voi nähdä, sillä ZHR on puhtaasti laskennallinen arvo. Parvien runsaus vaihtelee vuosittain, joten meteorien määrän ennakoiminen on vaikeaa. Esimerkiksi Leonidien tavanomainen ZHR-luku on noin 20, mutta toisina vuosina se voi kohota hyvinkin suureksi. Aktiivisuus kertoo, milloin parveen kuuluvia meteoreja on mahdollista havaita.

· tammikuun 3. kvandrantidit, ZHR = 120, aktiivisia 1. – 5.1.

· elokuun 12. perseidit, ZHR = 100, aktiivisia 17.7.–24.8.

· marraskuun 17. leonidit, ZHR = 20 – 100 000, aktiivisia 14.11. – 21.11.

· joulukuun 14. geminidit, ZHR = 120, aktiivisia 7.12. – 17.12.

Hohtavia yöpilviä. Kuva Wikimedia Commons.

Hohtavat yöpilvet

Hohtavat yöpilvet ovat kesäinen ilmiö ja Tampereella niiden näkymisen mahdollisuus on noin heinäkuun 15. päivän jälkeen noin kuukausi eteenpäin. Pilvet näkyvät suhteellisen matalalla pohjoistaivaalla valkoisina tai sinertävinä ja niillä on kuitumainen rakenne. Paras kellonaika niiden näkemiseen on yön pimeimpinä hetkinä, vaikkakin ensimmäiset pilvet voivat ilmaantua näkyville noin tunti auringonlaskun jälkeen.

Hohtavat yöpilvet ovat jääkidepilviä noin 80 – 90 km korkeudella. Pilvet näkyvät, kun Aurinko valaisee niitä. Pilvet liikkuvat hitaasti idästä länteen. Jotta pilvet näkyisivät, Auringon täytyy olla vähintään 6 astetta horisontin alapuolella.

Yöpilviä voi nähdä Tampereen eteläpuolella koko kesän ajan, sillä kausi alkaa yleensä toukokuussa ja päättyy elokuun loppupuolella. Oulun pohjoispuolella yöpilviä ei yleensä nähdä.

Helmiäispilviä. Kuva Wikimedia Commons.

Helmiäispilvet

Talvikausina, etenkin tammi–helmikuussa, joskus myös maaliskuussa voidaan nähdä helmiäispilviksi (PSC, Polar Stratospheric Clouds) kutsuttuja pilviä. Nimi kertoo pilvien hohtavan jossain määrin pastelliväreissä, muistuttaen värisävyiltään simpukoiden helmiäistä. Pilvet ovat noin 15 – 30 km korkeudella ja näkyvät Auringon valaistessa niitä auringonlaskun jälkeen.

Pilvien jääkiteet, jotka ovat hyvin pieniä (Ø < 10 µm), toimivat prisman tavoin erotellen valkoisen valon värit näkyviin. Pastellisävyisten pilvien jääkiteet muodostuvat vesijäästä. Starosfäärissä on lisäksi rikkihaposta ja typpihaposta sekä klooriyhdisteistä muodostuneita pilviä (bad PSC), jotka näkyvä yleensä keltaisena utuna. Pilvissä olevat klooriyhdisteet aiheuttavat otsonikatoa.

Pilvet yleistyvät pohjoiseen mentäessä ja esimerkiksi Etelä-Suomessa ne ovat harvinaisia. Erityisesti pohjoisessa läheisten Skandien vuoristo synnyttää sopivissa sääolosuhteissa voimakkaita ilmavirtauksia, jotka ulottuvat stratosfääriin asti. Tällöin riittävästi kosteutta siirtyy oikealle korkeudelle ja helmiäispilvien muodostuminen on mahdollista.

Tiivistymisvana voi olla hyvinkin tramaattisen näköinen.

Lentokoneiden tiivistymisvanat

Riippumatta vuodenajasta Tampereella voidaan nähdä lentokoneiden tiivistymisvanoja. Tämä johtuu siitä, että Kauko-Itään suuntaavat ja sieltä tulevat lentokoneet ylittävät Tampereen ilmatilan noin 11 km korkeudella. Yleensä auringonlaskun jälkeen Aurinko vielä valaisee itse lentokoneen ja sen aikaansaaman tiivistymisvanan. Koska auringonvalo kulkee pitkän matkan ilmakehässä, siitä siroaa lyhyet aallonpituudet pois ja tiivistymisvanan valaiseva valo on väriltään punaista. Näky on selkeänä talvi-iltana erityisen hätkähdyttävä, saaden katsojansa uskomaan jonkinlaisen onnettomuuden tapahtuneen. Todellisuudessa mitään onnettomuutta ei ole tapahtunut vaan kyse on hyvin tavanomaisesta näystä.