Tähtitaivas

Tähtitaivas tänään

Taulukosta näet tärkeimpien tähtitaivaan kohteiden nousu- ja laskuajat sekä maksimi korkeuden tänään!

Ajankohtainen tähtitaivas

Sanastoa

Onko joku termi outo tai et olet varma sen merkityksestä? Klikkaa otsikkoa, jolloin pieni sanasto avautuu ruudulle!

Kuun vaiheet vuonna 2021
Maapallon vuosi 2021
Pimennykset 2021

Tähtivuosi 2021

Tähän artikkeliin tiedot on koottu useasta eri lähteestä. Ajat ovat yleensä pyöristetty lähimpään täyteen minuuttiin ja laskentaohjelmat voivat laskea joidenkin kohteiden tiedot epätarkemmin kuin toisten. Lisäksi ohjelmat tekevät pyöristyksiä, joten joissakin tapauksissa ilmoitettujen ja todellisten aikojen ero voi olla minuutin tai kaksi suuntaan tai toiseen. Tällä ei yleensä ole kovinkaan suurta merkitystä ilmiöiden ja tapahtumien havaintojen kannalta. Samoin eri lähteet käsittelevät laskentatuloksia hieman eri tavoin, joten niissä voi esiintyä hieman poikkeavia aikoja vaikka laskelmat muutoin olisivatkin oikein. Yleensä tekstin toimitusvaiheessa ilmoitetut ajat tarkistetaan ja yhdenmukaistetaan luotettavien lähteiden tietojen mukaisiksi, jos niitä on saatavilla. Eri paikkakunnille niitä on harvoin saatavilla, joten näissä tapauksissa on tyytyminen laskentaohjelmien antamiin tietoihin.

Marraskuun 8. päivänä 2020 Auringossa oli kaksi pilkkuryhmää, yksi kummallakin pallonpuoliskolla. Paluu aktiivisuusminimistä tapahtuu hitaasti mutta varmasti ja vuoden 2021 aikana tullaan näkemään monia hienoja pilkkuryhmiä Auringon pinnalla. Kuva © 2020 Kari A. Kuure.

Aurinkokunta

Aurinko

Auringon aktiivisuus oli vuonna 2020 jo selkeästi kasvussa vuoden 2019 lopulla olleen minimin jälkeen. Täysin pilkuttomia päiviä oli noin 57 % vuoden päivistä. Vuonna 2021 tultaneenkin näkemään Auringossa enemmän flarepurkauksia ja CME-pilvien syntymisiä kuin moneen vuoteen tätä ennen. Valitettavasti niiden ennustaminen ei ole mahdollista, joten Auringon aktiivisuuden seuraamista on tehtävä päivittäin pysyäkseen selvillä tilanteesta.

Auringon aktiivisuuden vaihtelu ei ole kosmeettinen ilmiö Auringon pinnalla, vaan paljon syvemmin Auringon toimintaan vaikuttava jaksollisuus. Erityisesti aktiivisuusvaihtelu vaikuttaa aurinkotuuleen, joka on minimikausina hiukkasmäärältään selvästi vähäisempää kuin aktiivisina kausina. Aktiivisina kausina Auringossa tapahtuu runsaasti flarepurkauksia ja koronamassapurkauksia. Purkausten seurauksena maapallon magneettikenttään päätyy runsaasti varautuneita hiukkasia ja se vaikuttaa lähiavaruuden avaruussäähän, synnyttää revontulia ja häiritsee ja vahingoittaa kiertoradalla olevia satelliitteja.

Näiden näkyvien ilmiöiden lisäksi Auringon aktiivisuuskausien myötä myös Auringon säteilemän ultraviolettisäteilyn määrä vaihtelee hyvin huomattavasti. Vaihtelun suuruus voi olla useita kymmeniä prosentteja, toisin kuin Auringon kokonaissäteilyn määrä, jonka vaihtelu on noin 2 promillea. Uv-säteilyn voimakas vaihtelu vaikuttaa suoraan myös maapallon ilmakehään, sillä suurin osa maapallon vastaanottamasta uv-säteilystä imeytyy ilmakehän otsoniin. Otsonin vastaanottama säteily nostaa yläilmakehän lämpötilaa ja siten vaikuttaa myös ilmakehän kiertoliikkeeseen. Valitettavasti tämä osa-alue ilmakehätutkimuksessa on huonosti tunnettu.

Aktiivisuusminimien aikana myös Aurinkokunnan ulkopuolelta tuleva kosminen hiukkasäteilyn määrä kasvaa ainakin parikymmentä prosenttia, sillä Auringon magneettikenttä ei minimin aikana pysty estämään kaikkein energisimpien hiukkasten tunkeutumista Aurinkokunnan sisäosaan. Tästä kosmisesta säteilystä maapallokin saa osansa, mutta kaikeksi onneksi se imeytyy täysin ilmakehään. Vain korkealla lentävien lentokoneiden miehistö saa kohonneita säteilyannoksia työtään tehdessään. Myös matkustajat tietysti saavat oman annoksensa, mutta he lentävät suhteellisen harvoin lentohenkilökuntaan verrattuna.


Merkurius on pieni planeetta lähellä Aurinkoa. Kuva Wikimedia Commons.

Merkurius

Merkuriuksen havaitseminen onnistuu tänä vuonna neljänä, noin muutaman viikon ajanjaksona. Ensimmäinen näistä ajanjaksoista sijoittuu tammi-helmikuulle. Tammikuun 10. päivän tietämillä Merkurius alkaa näkyä iltataivaalla auringonlaskun jälkeen (lännessä). Planeetan laskuaika siirtyy päivä päivältä myöhemmäksi, kunnes tammikuun 24 on suurin itäinen elongaatio ja planeetta laskee horisonttiin lähes kaksi tuntia auringonlaskun jälkeen. Tämän jälkeen Merkuriuksen laskuaika lähenee auringonlaskun aikaa ja helmikuun 8. päivänä planeetta on alakonjunktiossa, ja se katoaa iltataivaalta muutamia vuorokausia tätä ennen.

Toinen havaintojakso sijoittuu huhti-kesäkuulle. Merkurius ilmaantuu iltataivaalle huhtikuun lopulla ja sen näkyminen helpottuu kuukauden kuluessa. Toukokuun 17. päivänä on suurin läntinen elongaatio, jolloin planeetta viivyttelee horisontin yläpuolella yli kahden tunnin ajan auringonlaskun jälkeen. Kuukauden loppupuolella Merkurius katoaa iltataivaalta, sillä sen alakonjunktio kesäkuun 11. lähestyy.

Alakonjunktion jälkeen Merkurius näkyy aamutaivaalla aina elokuun alkuun asti. Merkuriuksen suurin läntinen elongaatio on 4. heinäkuuta, jolloin se näkyy horisontin yläpuolella noin puolisentoista tuntia ennen auringonnousua.

Vuoden viimeinen näkyvyys jakso sijoittuu lokakuun puolivälistä marraskuun lopulle. Silloin planeetta on mahdollista tarkkailla jälleen aamutaivaalla. Merkuriuksen suurin läntinen elongaatio on lokakuun 25. päivänä, jolloin se kohoaa horisontista noin 2,5 tuntia ennen auringonnousua. Planeetan yläkonjunktio on 29. marraskuuta, jolloin se on Auringon takana eikä näin ollen ole näkyvissä.


Venuksen vaiheeta näkyvät parhaimmillaan kuin Kuun vaiheet. Tässä Venus valokuvattuna 9. helmikuuta 2009 Tampereen Ursan tähtitornista. Kuva © Kari A. Kuure.

Venus

Venus on tammikuussa näkyvissä aamuhämärän aikaan. Sen jälkeen Venus on horisontin yläpuolella iltahämärän aikaan. Se alkaa näkyä auringonlaskun jälkeen huhtikuun alussa ja parantaa näkyvyyttään kesäkuuhun asti. Silloin se laskee horisonttiin noin tunnin auringonlaskun jälkeen. Tämän jälkeen sen näkyvyys heikkenee jonkin verran mutta planeetta pysyttelee horisontin yläpuolella iltahämärässä aina marraskuulle asti.

Marraskuussa planeetan laskuaika siirtyy jälleen pidemmälle iltaan ollen näkyvissä joulukuun puolivälissä noin 1,5 tuntia auringonlaskun jälkeen. Suurin itäinen elongaatio on 29. lokakuuta, joihin aikoihin Venus on myös kirkkaimmillaan -4,3m.


Mars ja Kuu ovat lähekkäin helmikuun 19. päivän aamuyön tunteina. Piirros © Kari A. Kuure.

Mars

Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana Mars on hyvin havaittavissa iltataivaalla. Se laskee vasta aamuyön tunteina aina kesäkuun loppuun asti. Heinäkuussa Mars jatkaa näkymistään iltataivaalla mutta sen laskuaika on jo lähellä auringonlaskua, joten planeetta on vuoden jälkimmäisellä puoliskolla vaikea havaita. Aamutaivaalle Mars ilmaantuu lokakuussa ja on parhaiten havaittavissa joulukuussa, jolloin Marsin nousuaika on noin 2,5 tuntia ennen auringonnousua.

Marsin oppositio oli lokakuun 14. päivänä 2020. Opposition jälkeen Marsin etäisyys Maasta kasvaa ja planeetan näennäinen koko pienenee lokakuun 8 päivänä olevaan konjunktioon asti. Joulukuussa sen näennäinen halkaisija on vajaa 4 kaarisekuntia, eli se on erittäin pieni kohde.


Jupiter valokuvattuna 20. huhtikuuta 2013 Tampereen Ursan tähtitornilta. Kuva © Kari A. Kuure.

Jupiter

Jupiterin paras havaintoaika vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Kevään aikana Jupiter kyllä nousee taivaalle aamuhämärän aikaan. Vasta elokuussa se on hyvin havaittavissa iltataivaalla. Silloin Jupiter on etelässä puolenyön jälkeen mutta se siirtyy kohti iltaa syksyn aikana. Joulukuun alussa Jupiter on etelässä jo iltahämärän aikaan ja se laskee horisonttiin vuoden lopulla illan aikana.


Saturnus on kiehtovin planeetta Aurinkokunnassamme. Kuva Wikimedia Commons.

Saturnus

Saturnuksen näkyminen horisontin yläpuolella muistuttaa Jupiterin näkymistä. Vuoden alkupuoliskolla Saturnus nousee horisontin yläpuolelle aamuhämärässä ja näin ollen on erittäin huonosti havaittavissa. Vuoden jälkipuolisko kuitenkin muuttaa kaiken, sillä kesän aikana nousuaika siirtyy kohti iltaa, syyskauden alkaessa se nousee jo iltahämärän aikaan. Saturnuksen paras havaintoaika on silloin kun planeetta on etelässä (pätee kaikkiin tähtitaivaan kohteisiin). Tänä tapahtuu elokuussa puolelta öin ja ajankohta siirtyy syksyn kuluessa aikaisemmaksi iltaa. Marraskuun puolivälissä se tapahtuu jo iltahämärässä mutta laskuaika pysyttelee vielä yön pimeydessä koko syksyn. Näin ollen Saturnuksen havaitseminen on parempi kuin moniin vuosiin tätä ennen.

Saturnuksen suurimman kuun, Titanin, näkeminen kaukoputkella on täysin mahdollista. Sen kirkkaus on 8,7m, joten sen näkemiseen ei tarvita edes kovin isoa kaukoputkea. Tavallisesti kuitenkin Saturnus ja sen renkaat vievät havaitsijan huomion, joten pieni piste (Ø = 0,8”) suhteellisen etäällä Saturnuksesta ei juurikaan kiinnitä huomiota, ellei sitä erityisesti etsi. Valitettavasti vielä tänä vuonna Saturnus on hyvin matalalla horisontissa, joten ilmakehän turbulenttisuus voi estää Titanin näkemisen. Tulevina vuosina, esimerkiksi vuonna 2024 lokakuun 19. päivän iltana (kello 18 aikaan) Titan näkyy hyvin lähellä Saturnusta, sen alapuolella. Tällöin on hyvä tilaisuus nähdä tämä erikoinen kuu.

Saturnuksen renkaat näemme niiden pohjoispuolelta ja ne ovat suhteellisen avoimet. Tilanne kuitenkin muuttuu siten, että vuosi vuodelta näemme renkaat aina vain pienemmässä kulmassa, kunnes maaliskuun 20.–25. päivinä vuonna 2025 katsomme niitä aivan säteen suunnassa. Tällöin renkaat näyttävät katoavan, sillä niiden paksuus on vain kymmenkunta metriä. Tämän jälkeen näemme renkaat eteläpuolelta. Erityisen mielenkiintoinen tilanne syntyy vielä saman vuoden marraskuussa, jolloin renkaat näyttävät kapenevan päivä päivältä. Näyttää siltä, että renkaat katoaisivat uudelleen. Tällä kertaa niin ei kuitenkaan käy, sillä kapeneminen pysähtyy ja kääntyy levenemiseksi juuri ennen kuin näemme renkaat aivan sivulta.


Uranus on hieman vihertävä planeetta ja sen voi nähdä pimeässä paikassa paljain silmin, jos tietää missäkohtaa taivasta se sijaitsee. Kuva Wikimedia Commons.

Uranus

Pimeässä paikassa paljain silmin näkyvä Uranus on alkuvuodesta etelässä illan aikana. Sen laskuaika kuitenkin siirtyy kevään kuluessa aikaisemmaksi ja viimeistää maalis-huhtikuun vaihteen tietämillä se on siirtynyt hämärälle taivaalle eikä sen havaitsemista voi enää jatkaa. Vasta elokuun lopulla pimeän yötaivaan palatessa myös Uranus on mahdollista nähdä yön pimeimpinä tunteina. Loppuvuoden planeetta onkin koko yön näkyvissä.


Neptunus

Neptunuksen näkyminen noudattelee Uranuksen näkymistä. Vuoden alussa se on taivaalla illasta pari tuntia pimeällä taivaalla. Tosin jo tammikuun lopussa se laskee jo iltahämärän aikaan, joten sen havaitseminen ei ole enää mahdollista. Samoin kuin Uranus, Neptunus palaa havaintolistalle elokuun pimeiden öiden myötä ja on syyskuussa koko pimeän yön näkyvissä. Lokakuussa planeetan laskuaika siirtyy kohti keskiyötä, jonka se saavuttaa joulukuun 10 päivänä ja vuoden loppuun mennessä se tapahtuu jo 22.30 aikoihin.


Kääpiöplaneetat

Kääpiöplaneetat ovat hyvin himmeitä kohteita ja käytännössä vain Ceres tulee riittävän kirkkaaksi näkyäkseen harrastajakaukoputkilla Suomen olosuhteissa. Pluto on sen verran kirkas, että suurimmilla harrastajakaukoputkilla se näkyisi visuaalisesti, ei kuitenkaan Suomessa, vaan esimerkiksi Etelä-Euroopassa. Ero näkyvyyteen vaikuttaa ilmakehään imeytyvä valomäärä, joka vastaa noin 1–1,5 magnitudin kirkkauden menetystä lähellä horisonttia.

Ceres on näkyvissä tammikuussa ilta taivaalla pimeän aikana pari tuntia. kuukauden loppuun mennessä se kuitenkin laskee jo hämärän päättyessä. Sen jälkeen kääpiöplaneetan näkymistä joudutaan odottamaan syyskuun pimeisiin öihin, jolloin se on näkyvissä koko yön samoin kuin koko loppuvuoden. Ceresin kirkkaus loppuvuodesta on 9,3m joten sen näkemiseen tarvitaan kaukoputki.


Vuoden ainoa pimennys on osittainen auringonpimennys kesäkuun 10 päivänä. Pimennys on syvin kello 14.02 Suomen kesäaikaa. Piirros © Kari A. Kuure.

Pimennykset

Auringonpimennykset

Vuoden 2021 aikana tapahtuu kaksi auringonpimennystä, joista kesäkuun 10. päivänä tapahtuva näkyy Tampereella.

Pimennys on rengasmainen ja sen lähes täydellinen vaihe alkaa Kanadan pohjoisosasta. Sieltä se siirtyy Grönlannin pohjoisosaan, jossa pimennys on syvin kello 13.42. Sen jälkeen pimennysvyöhyke siirtyy Jäämeren yli kohti Siperiaa, jonka rannikolle rengasmainen vaihe päättyy.

Suomessa pimennys näkyy siten, että noin 40 – 61 % Auringon kiekosta on peittynyt Kuun taakse. Pienin peittyminen tapahtuu etelärannikolla ja syvin peittyminen Kilpisjärvellä ja Pohjois-Lapissa Utsjoella.

Tampereella peittyminen on noin 42,5 %. Ensimmäinen kontakti (pimennys alkaa) on kello 12.48. Pimennys on syvimmillään kello 14.02 ja se päättyy 15.15 Suomen kesäaikaa. Tarkempia yksityiskohtia pimennyksen näkymisestä 35 Suomen paikkakunnalle löydät tästä taulukosta. Paikkakunnat ovat leveyspiirin mukaisessa järjestyksessä pohjoisesta alkaen.

Taulukon ajat ovat UTC aikoja, joten muutos Suomen kesäajaksi tehdään lisäämällä ilmoitettuun aikaan kolme tuntia. Ajat ilmoittavat milloin kontaktit tapahtuvat. Ensimmäinen kontakti (1st Contact) on silloin, kun Kuun reuna alkaa työntyä Auringon eteen. Koska kyseessä on osittainen pimennys, toista ja kolmatta kontaktia ei ole (ne esiintyvät vain toposentrisesti täydellisessä auringonpimennyksessä). Pimennyksen syvin vaihe on ilmoitettu Maximum-sarakkeessa ja neljäs kontakti (4th Contact) on se aika, jolloin Kuun reuna poistuu Auringon edestä. Lisäksi taulukossa on kerrottu kontaktin suuntakulma suhteessa Auringon pohjoisnapaan (PA) ja Auringon korkeus (Alt) ko. ajanhetkellä. Sarakkeessa Mag kerrotaan Kuun peittämän osuus Auringon halkaisijasta desimaalisena lukuna.

Toinen auringonpimennys on joulukuun 4. päivänä ja sen näkyvyysalue ja täydellisyysvyöhyke sijoittuu Etelämantereelle ja Eteläiselle Jäämerelle.


Kuunpimennyksen aikaan Kuu näkyy kuparinruskeana. Kuva © Kari A. Kuure.

Kuunpimennykset

Vuoden 2021 aikana tapahtuu kaksi Kuun pimennystä toukokuun 26. ja marraskuun 19. päivinä. Näistä vain marraskuun pimennys näkyy joten kuten Suomessa.

Marraskuun 19 päivänä tapahtuva pimennys näkyy osittain, mutta käytännössä vain Pohjois-Suomessa. Linjalla Kemi – Kemijärvi osittainen vaihe alkaa Kuun laskiessa horisonttiin, joten sen havaitsemiseen linjan eteläpuolella jää hyvin vähän aikaa ja Kuu näkyy hyvin lähellä horisonttia. Lapissa em. linjan pohjoispuolella osittaisen vaiheen alku näkyy osittain, mutta suunnilleen linjalla Kilpisjärvi–Savukoski puolivarjovaihe päättyy Kuun noustessa ja lopun puolivarjovaihe näkyy osittain linjasta pohjoiseen.

Pimennys etenee seuraavasti:

  • puolivarjopimennys alkaa kello 8.02

  • osittainen pimennys alkaa kello 9.19

  • pimennys on syvimmillään kello 11.03

  • osittainen pimennys päättyy kello 12.47

  • puolivarjopimennys päättyy kello 14.04.

Lisätietoja pimennyksestä karttoineen löydät Ursan julkaisemasta Tähdet 2021 -vuosikirjasta.


Revontulia Tampereen Ursan revontulikamerassa. Kuva © Tampereen Ursa ry.

Ilmakehän ilmiöt

Revontulet

Vuoden 2021 aikana revontulien määrä ja voimakkuus lisääntyy, vaikka Auringon aktiivisuuskausien maksimin tasolle ei vielä päästä. Revontulet ovat vielä suurimmaksi osaksi seurausta korona-aukoista, joita esiintyy lähes yksinomaan aktiivisuuden ollessa lähellä minimiä. Korona-aukoissa hiukkastiheydet ovat pieniä, mutta vastaavasti nopeudet keskimäärästä suurempia. Maapallon magneettikenttään osuessaan, korona-aukko aiheuttaa siihen häiriötilan, joka sitten näkyy mm. revontulina. Revontulet ovat kuitenkin suhteellisen vaatimattomia verrattuna aktiivisuushuipun jälkeisiin revontuliin. Tämän vuoden aikana nähdään myös koronan massapurkausten aiheuttamia revontulia aikaisempaa enemmän. Vuoden 2020 loppupuolella tästä syystä aiheutuneita revontulia oli muutamia.


Perseidien meteoriparvi on vuoden komein, Kuva © Kari A. Kuure

Meteoriparvet

Vuosittain nähdään lukuisia meteoriparvia, jotka tuottavat taustakohinaa runsaammin valoilmiöitä, joita kutsutaan meteoreiksi. Meteorit aiheutuvat maapallon ilmakehään avaruudesta syöksyvistä pienistä kiven ja jään kappaleista, jotka ovat irronneet komeetoista niiden kulkiessa Aurinkokunnan sisäosien kautta. Suurin osa tästä materiaalista on hyvin pieniä kappaleita, joita yleensä verrataan riisinjyvään, mutta joukossa voi olla hieman isompiakin kappaleita. Meteoriparviin ei kuitenkaan yleensä sisälly niin suuria kappaleita, että ne voisivat aiheuttaa ns. tulipallon tai kirkkaan bolidin.

Alla on lueteltu muutamia, runsaimmin meteoreja tuottavia meteorisateita. ZHR on ns. tuntiluku ja se kuvaa meteorisateen runsautta, mitä suurempi luku sitä enemmän meteoreja maksimin aikaan voi nähdä. Luku ei kuitenkaan kerro sitä meteorien määrää mitä yksittäinen havaitsija voi nähdä, sillä ZHR on puhtaasti laskennallinen arvo. Parvien runsaus vaihtelee vuosittain, joten meteorien määrän ennakoiminen on vaikeaa. Esimerkiksi Leonidien tavanomainen ZHR-luku on noin 20, mutta toisina vuosina se voi kohota hyvinkin suureksi. Aktiivisuus kertoo, milloin parveen kuuluvia meteoreja on mahdollista havaita.

· tammikuun 3. kvandrantidit, ZHR = 120, aktiivisia 1. – 5.1.

· elokuun 12. perseidit, ZHR = 100, aktiivisia 17.7.–24.8.

· marraskuun 17. leonidit, ZHR = 20 – 100 000, aktiivisia 14.11. – 21.11.

· joulukuun 14. geminidit, ZHR = 120, aktiivisia 7.12. – 17.12.


Hohtavia yöpilviä. Kuva Wikimedia Commons.

Hohtavat yöpilvet

Hohtavat yöpilvet ovat kesäinen ilmiö ja Tampereella niiden näkymisen mahdollisuus on noin heinäkuun 15. päivän jälkeen noin kuukausi eteenpäin. Pilvet näkyvät suhteellisen matalalla pohjoistaivaalla valkoisina tai sinertävinä ja niillä on kuitumainen rakenne. Paras kellonaika niiden näkemiseen on yön pimeimpinä hetkinä, vaikkakin ensimmäiset pilvet voivat ilmaantua näkyville noin tunti auringonlaskun jälkeen.

Hohtavat yöpilvet ovat jääkidepilviä noin 80 – 90 km korkeudella. Pilvet näkyvät, kun Aurinko valaisee niitä. Pilvet liikkuvat hitaasti idästä länteen. Jotta pilvet näkyisivät, Auringon täytyy olla vähintään 6 astetta horisontin alapuolella. Yöpilviä voi nähdä Tampereen eteläpuolella koko kesän ajan, sillä kausi alkaa yleensä toukokuussa ja päättyy elokuun loppupuolella. Oulun pohjoispuolella yöpilviä ei yleensä nähdä.

Hohtavien yöpilvien määrä ja voimakkuus vaihtelee vuosittain. Esimerkiksi vuoden 2020 lopulla (kevät) Etelämantereen yläpuolella näkyneiden yöpilvien määrä suorastaan romahti aikaisempiin vuosiin verrattuna. Toistaiseksi syytä tähän ei ole löydetty. Jos yöpilvien puuttuminen jatkuu vielä tämän vuoden puolella, voi olla, että pohjoisellakin pallonpuoliskolla kesän aikana ei yöpilviä juurikaan näy.


Helmiäispilviä. Kuva Wikimedia Commons.

Helmiäispilvet

Talvikausina, etenkin tammi–helmikuussa, joskus myös maaliskuussa voidaan nähdä helmiäispilviksi (PSC, Polar Stratospheric Clouds) kutsuttuja pilviä. Nimi kertoo pilvien hohtavan jossain määrin pastelliväreissä, muistuttaen värisävyiltään simpukoiden helmiäistä. Pilvet ovat noin 15 – 30 km korkeudella ja näkyvät Auringon valaistessa niitä auringonlaskun jälkeen.

Pilvien jääkiteet, jotka ovat hyvin pieniä (Ø < 10 µm), toimivat prisman tavoin erotellen valkoisen valon värit näkyviin. Pastellisävyisten pilvien jääkiteet muodostuvat vesijäästä. Starosfäärissä on lisäksi rikkihaposta ja typpihaposta sekä klooriyhdisteistä muodostuneita pilviä (bad PSC), jotka näkyvä yleensä keltaisena utuna. Pilvissä olevat klooriyhdisteet aiheuttavat otsonikatoa.

Pilvet yleistyvät pohjoiseen mentäessä ja esimerkiksi Etelä-Suomessa ne ovat harvinaisia. Erityisesti pohjoisessa läheisten Skandien vuoristo synnyttää sopivissa sääolosuhteissa voimakkaita ilmavirtauksia, jotka ulottuvat stratosfääriin asti. Tällöin riittävästi kosteutta siirtyy oikealle korkeudelle ja helmiäispilvien muodostuminen on mahdollista.

Tiivistymisvana voi olla hyvinkin tramaattisen näköinen.

Lentokoneiden tiivistymisvanat

Riippumatta vuodenajasta Tampereella voidaan nähdä lentokoneiden tiivistymisvanoja. Tämä johtuu siitä, että Kauko-Itään suuntaavat ja sieltä tulevat lentokoneet ylittävät Tampereen ilmatilan noin 11 km korkeudella. Yleensä auringonlaskun jälkeen Aurinko vielä valaisee itse lentokoneen ja sen aikaansaaman tiivistymisvanan. Koska auringonvalo kulkee pitkän matkan ilmakehässä, siitä siroaa lyhyet aallonpituudet pois ja tiivistymisvanan valaiseva valo on väriltään punaista. Näky on selkeänä talvi-iltana erityisen hätkähdyttävä, saaden katsojansa uskomaan jonkinlaisen onnettomuuden tapahtuneen. Todellisuudessa mitään onnettomuutta ei ole tapahtunut vaan kyse on hyvin tavanomaisesta näystä, mutta johon kiinnitetään harvoin mitään huomiota.